Huonoja ja hyviä uutisia

"Missä tuulet kohtaa,
sinne joet virtaa,
sydämeni kaipaa sinua"
- Suvi Teräsniska -

Viime viikon perjantaina keskellä työpäivää sain suru-uutisen. Mummo oli kuollut varhain aamuyöllä. Vielä edellisenä iltana kirjoittelin blogia mummoa ajatellen ja toivoen että olisin hänet vielä ehtinyt nähdä. Suruviestin saatuani, ajattelin että voin ihan hyvin jatkaa töiden tekoa; työthän pitää ajatukset keskittyneenä oleelliseen. Ei tarvinut kuin mun miehen tulla työhuoneeni ovelle, niin alkoi itkettää ja hän heti sanoikin mulle että voisin hyvin mennä kotiin. Sitkeästi jatkoin kuitenkin töitä ja sainkin hetkeksi ajatukset kuriin. Sitten alkoi tipahdella muistoja mieleen. Mummon valkoiset hiukset, mummon essut, nauru, mummon koirat Söötsi ja Jami, emalimukit mummon kotona, pitkät kävelylenkit kymiyhtiön vihkolle kirjaten meidän nimet sinne koiran nimeä myöten, luistinrata, ja se kun mummo ajoi autoa ilman käsiä ja minä kiljuin puoliksi kauhusta ja ilosta vieressä. Oli pakko sulkea tietokone ja suunnata kotiin. Koko mopomatkan kaikki muistikuvat vilisivät silmissä ja ihme on etten mopolla tömähtänyt yhteenkään autoon tai kiinalaiseen. Ehkä puolen päivän jälkeen liikenne oli hiljaisempaa, kun valtaosa ihmisistä oli töissä.

Kotona sytytin kynttilän, rapsuttelin ja hellittelin Chiliä ja muutamien tuntien kuluttua huomasin että olin käynyt pitkän lenkin koiran kanssa, pessyt ja trimmannut Chilin, siivonnut koko asunnon perusteellisesti ja valmistanut päivällisen. Suunnitelematon touhuaminen on hyvää terapiaa.

Samana iltana saimme myös positiivisen viestin. Koira au pairillemme, Jonnalle, oli myönnetty 60 päivän turistiviisumi. Oltiin jo ehditty jännittää Jonnan viisumin saantia kovasti. Kiina on tiukentanut viisumien myöntämistä ja myöntävät nykyään vain 30 päivän viisumin kerrallaan. Jonnan lennot Shanghaihin on niin, että päiviä kertyy yhteensä 35. Plan-B oli myös valmiina. Jos Jonna ei olisi viisumia saanut, olisi Chilille onneksi löytynyt hyvä hoitokoti suomalaisperheessä. Saa vain olla kiitollinen kuinka auttavaisia ihmisiä maa päällään kantaa.

Nyt odotamme kovasti Jonnaa saapuvaksi heinäkuun lopussa; ja vielä on valmisteltava hänelle makuusoppi. Vaikka päivät tuntuvat nyt kovin pitkiltä odottaen lomaa ja Suomeen pääsyä, niin uskon että loppupeleissä tulee vielä kiire, jotta ehdin kaikki asiat järjestämään, sekä viimeistelemään työt niin että voin livahtaa lomille. Mua hieman jo kauhistuttaa pakkaaminen. Tällä kertaa mukaan on mahduttava työtietokone (joka painaa tyyliin 8 kg varusteineen!!!) ja järjestelmäkamera. Yleensä en näitä mukanani raahaile. Ja haluaisin aina niin kovasti ostaa paljon tuliaisia, mutta pakko varmaan tyytyä siihen, että osa tuliaishankinnoista siirtyy seuraavalle matkalle.