Sick to be sick

Eilen aamulla heräsin järkyttävään selkä- ja päänsärkyyn. En kuitenkaan mitannut kuumetta, sillä minulla ei ollut mitään normiflunssan oireita kuten nuhaa, yskää tai kurkkukipua. Olin ihan varma että selkäkipu pisti myös päänjumiin ja nappasin särkylääkkeen aamukahvin palanpainikkeeksi ja eikun töihin. Työmatkalla tuntui kuin joka askeleella olisi pää räjähtämässä. Työpäivän aikana nappailin lisää kipulääkkeitä ja päätin mennä heti töiden jälkeen käymään hieronnassa. Niin tein. En juurikaan päässyt nauttimaan hieronnasta sillä pikkuruinen kiinalaistäti oli todella kova näpeistään ja vähän väliä jouduin pyytämään "softer please". Jossain kohtaa täti onnistui napsauttamaan lukon aivan selkärangan yläosasta ja olin siinä toivossa että nyt kivut varmasti helpottaa. Ja hetken tuntui että helpottikin kun hieronnan jälkeen treffasin siippani hierontapaikan läheisessä ravintolassa illallisen merkeissä, tuntui olo hetken autuaan levolliselta. Kotona kävin ennen kello kymmentä nukkumaan.

Mutta ei hitto. Tänä aamuna heräsin vielä kovempaan kipuun ja jaksoin juuri ja juuri koluta kuumemittarin jostain. Mittari näytti 37,2. Back to bed. Tulihan sitä melkein neljä viikkoa oltuakin terveenä. Eilen aamulla syytin vielä urheilusta innostumistani säryistä. Vaikka ensimmäinen Shanghaiviikko menikin taistellen aikaeroväsymystä vastaan, ja koko viikon satoi, niin viime viikonloppuna teimme jo pitkiä kävelylenkkejä ja noin 25 km pyörälenkin. Maanantaiaamuna kävin ennen töitä juoksemassa, ja kaiken lisukkeena olen tehnyt lihaskuntoliikkeitä tuon tuosta, ja tietenkään en ole venytellyt pätkääkään. Valitettavasti syy ei taida nyt olla lihasperäistä. Saas nähdä. Pitäisi mennä lääkäriin mutta ei millään jaksaisi. Joka askeleella sattuu liikaa. Tulee mieleeni yli yhdeksän vuoden takainen hermotupen tulehdus, joka vei takapuolesta ja jalkapohjistani tunnon. Silloin Napo oli juuri tullut meille ja minulla oli niin kovat kivut että konttasin kotona rappuset ylös välillä huilaten kesken matkaa, samalla pitäen pientä koiranpentua sylissäni kuiskien sille että "kohta päästään ulos". Ulkona (vain talomme takapihalla) sitten hipsin hitaasti kalpeana haamuna pissattamassa koiraa. Silloin lääkäri totesi monihermoratatulehduksen johtuvan stressistä ja hoitamattomista flunssista. En yhtään ihmettelisi etteikö nyt voisi olla sama tilanne päällä. Pakko se olis jaksaa mennä lääkäriin. Voikun sairaala olisi lähempänä kuin noin tunnin taksimatkan päässä.

Sori valitus, mutta oon niiiin kyllästynyt olemaan kipeänä. Torstai ja perjantai on tällä viikolla kansallinen pyhä Dragon Boat Festival. Sunnuntaina puolestaan on normaali työpäivä, mutta saanpahan nyt muutaman päivän aikaa levätä ja toivottavasti toipua.

Hei mutta tässä vielä loppuun pieni keventävä kirjoitus kiinalaisista hassuista tavoista hauskojen kuvien kera Shanghaituttavani Sannan blogissa "this is the life".

Näin kovissa meikeissä en suinkaan täällä sairastele, mutta believe me... parasta aikaa en ole kuvauskelvollinen.
Kuva on viikonlopulta ihanassa lepotuolissa ystäviemme kotona odottaessa Jennin valmistamaa illallista.
Jen on juuri valmistunut kokiksi Filippiineillä ja teki meille järjettömän hyvää ruokaa. Niin ja tuolista tehtiin kaupat...
...mutta vielä olisi keksittävä miten sen saa tänne meille toiselle puolen jokea.