sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Spring breikillä Suomessa

Lähtöselvitysten jälkeen Pudongin lentokentällä.
Chilin matka Suomeen sujui todella upeasti. Varsinkin kun ottaa huomioon ettei Chilillä ollut aikaisempaa kokemusta kantolaukussa matkustamisesta. On myös pakko mainita, etten ole koskaan Shanghain lentokentällä saanut niin hyvää palvelua kuin nyt koiran kanssa matkustaessa.
Kymmenen tunnin lento meni myös hienosti. Minut laitettiin koiran kanssa matkustamon perimmäiseen penkkiriviin ja koska vieruspaikkani oli tyhjä, minun ei tarvinut ahtaa kantolaukkua edellä olevan istuimen alle. Chili oli koko matkan ajan hiljaa. Ainoastaan silloin kun kävin vessassa, kuului muutama kimakka haukahdus. Mutta niiltäkin välttyi, kun mun mies meni siksi aikaa minun paikalle istumaan ja Chili näki jotkut tutut jalat kantolaukun verkon läpi.

Onneksi hankin Kiinassa siruntunnistuslaitteen (maksoi noin 85 €) sillä Suomen tullin laite ei lukenut Chilin sirua. Helsinki-Vantaan lentokentältä menimme taksilla Tikkurilan asemalle ja otin siinä kohtaa Chilin syliini. Vasta Tikkurilan asemalla Chili malttoi pissata. Ja lumeen pissaaminen meinasi olla Chilillä vähän työn takana. Junamatkan Chili matkasi taas kantolaukussa ja täysin hiljaa ja kiltisti. Kouvolan asemalta vielä taksimatka kotiin ja näin matka-aikaa kertyi Shanghain kodista Suomen kotiin reilusti yli puoli vuorokautta. Kyllä oli reipas koira ja ylpeä omistaja.

Ensimmäinen ilta Suomen kodissa.

Seuraavana aamuna mentiin tietysti heti aamutuimaan klo 6 jälkeen hallille hommiin.

Napo saatiin kotiin seuraavana päivänä <3
Koti ja koirat <3


Ihania ulkoiluhetkiä Suomessa.

Whoopie, Napo ja Chili.

Chili.

Testauksessa ystävältä saatu fleecepuku. Chilillä silmä luppasi metsälenkin jälkeen.
Taisi olla hyvä lämmin olla uudessa puvussa. Kiitos Marjalle!

Sisarukset metsässä.

...ja jäällä Kalalammella.

Chili, Napo ja Piki.

Fast and furious.

Kiinalainen pitkospuilla koivikossa.

Kotipiha.
Nyt jo kova ikävä koiria ja kotia Suomessa ja ihanaa Suomen luontoa.

Onneksi pääsemme reilun kuukauden kuluttua takaisin!

4 kommenttia:

  1. Voi miten talvisia kuvia ja kaunis koti. Hyvä kuulla, että matka meni hyvin ja olihan siinä monta kulkuvälinettä. Huh! Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla että kaikki meni hyvin!! Ja nyt täällä taatusti koti tuntuu tyhjältä. Teidän Suomen koti on myös niin kaunis. Onneksi pääsette pian takaisin moikkaamaan koiruleita :) Ihania kevätpäiviä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä - Shanghain koti tuntuu tyhjältä ja olo masentuneelta, mikä varmasti osittain johtuu tästä kammottavasta väsymyksestä. Kyllä koira tekee kodin! Nyt ei ole kiire töistä kotiin ja voi tehdä ympäripyöreitä päiviä...

      Poista