- Puhtaan veden, puhtaan ilman ja puhtaan ruuan arvostaminen.
Nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä ja tiedän että tulen arvostamaan näitä asioita loppuelämäni, ja olen myös valmis taistelemaan näiden puolesta. - Liikunnan ja liikkumisen vapauden arvostaminen.
Minulle liikunta on aina ollut elämäntapa. Ilman epäpuhtaudet estävät liikkumisen ulkona ja sairastuttavat hengityselimet. Noin 5 kuukautta vuodessa täällä on ilmanlaatu enemmän tai vähemmän epäpuhdas. Silti on pakko liikkua; kulkea töihin, käydä kaupassa jne., mutta urheilla et voi. Meillä ei ole neljään vuoteen myöskään ollut autoa käytettävissä ja se tekee arjesta usein melko haasteellista. - Oppii pärjäämään vähällä.
Kun tulimme Shanghaihin 4 vuotta sitten, oli talous alkuun tosi tiukassa. Muistan elävästi sellaisia päiviä kun työpäivän jälkeen istuin taksiin (yleensä kuljen työmatkan polkupyörällä, mutta usein ilmanlaatu tai sade pakottaa käyttämään taksia) ja kotimatkalla seurasin taksin taksamittaria samalla laskien kolikoita lompakossani "miten pitkälle riittää" ja monesti jouduinkin hyppäämään ulos taksista puolikilometriä tai kilometri ennen kotia. Tässä kohtaa haluan mainita että Shanghai on kallis kaupunki, mutta jos joku on halpaa niin taksin käyttö. Matka töistä kotiin ruuhkasta ja reitistä riippuen maksaa taksilla 2 - 4 euroa.
Sitä on myös oppinut pärjäämään siinä suhteessa vähällä, ettei kaikkea ole aina saatavilla samaan tuttuun tapaan kuin Suomessa. Ei ole tuttuja elintarvikkeita, luottokosmetiikkaa, ei ystäviä eikä sukulaisia tai koiraa. Onneksi otimme Chilin, mikä todellakin teki elämästämme paljon rikkaampaa ja kotoisampaa täällä. - Oppii tunnistamaan hyvyyden ihmisessä.
Hyvyys ei riipu ihmisen kulttuurista, kansallisuudesta, uskonnosta, oppiarvosta tai asemasta. Uskallan myös väittää että itsekin olen parempi ihminen kuin neljä vuotta sitten.
Tämä myös päinvastoin, eli on myös oppinut tunnistamaan ikävät, epäaidot ja negatiiviset tyypit ja karttamaan sellaisten seuraa entistä valppaammin. Elämässä mikään ei ole itsestäänselvää ja jokainen päivä on lahja. Ei kannata tuhlata omaa aikaa eikä energiaa huonoissa ilmapiireissä. - Ystävystyminen ihmisiin.
On ollut suuri rikkaus ja etuoikeus saada tutustua valtavaan määrään uusia ihmisiä, vaikkei useimmiten olekaan yhteistä kieltä eikä kulttuuria. Välillä on hassua ja suuri ilo huomata kuinka pieni maailma onkaan kun kohtaa jossain toisella puolella valtavaa kaupunkia tutut kasvot. Miettikää - yli 25 miljoonan ihmisen kaupunki voi oikeasti joskus olla pieni.
Yhtä lailla hienoa on ollut tutustua muihin suomalaisiin. Vieraalla maaperällä meitä suomalaisia vaan yksinkertaisesti yhdistää niin moni asia ja me niin tiedämme ja tunnemme samat kokemukset, kaipaukset ja ilot. Olen todella kiitollinen kaikille täällä tapaamilleni ihmisille kaikesta tuesta ja neuvoista.
Tähän kohtaan minusta kuuluu myös hyvin vahvasti suhteet Suomessa ja muualla asuviin sukulaisiin ja ystäviin, joista on vuosien mittaan saanut oppia, ketkä minusta oikeasti välittävät. Itselläni ei alkuun ollut ikävä juurikaan ketään, ja podin siitä todella huonoa omaatuntoa ja mietin usein olenko todella kylmä ihminen ja miksi en tunne ikävää. En vieläkään tiedä tähän selitystä miksi. Ehkä se vaan on niinkin yksinkertaista että joskus pitää mennä kauas, jotta voi nähdä lähelle ja tunnistaa ne itselleen tärkeät arvot, asiat ja ihmiset.
Nykyään minulla on ikävä kaikkia. Varsinkin niitä joiden kanssa suhteet ovat etäisyydestä huolimatta jopa syventyneet. Ja tunnen että joihinkin ihmisiin on tutustunut ikäänkuin uudestaan. Huomaan myös että näen täällä kohtaamissani ihmisissä tuttuja piirteitä, eleitä tai ilmeitä jotka muistuttavat jostain tutusta Suomessa. Hyvässä ja pahassa. Luulen että se on jonkunlainen transferenssi-ilmiö. Muisto, kaipaus. - Oppii asennoitumaan asioihin ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin.
Koskaan ei tiedä mitä päivä, tai ensi viikko, tai seuraava kuukausi tuo tullessaan. Tulevaa on siis turha murehtia etukäteen. Olen aina ollut aika suunnitelmallinen päivän kulussa. Täällä on oppinut sen ettei yleensä mikään mene omien suunnitelmien mukaan, mutta silti on saanut huo'ahtaa ettei mun maailma silti kaatunut. - Oppii arvostamaan täysin erilaista kulttuuria.
En välttämättä aina pidä ihan kaikista asioista, mutta olen silti oppinut kunnioittamaan paikallista kulttuuria ja tiettyjä toimintatapoja, jotka juontavat pitkältä Kiinan historiasta. - Saa tutustua eri ruokakulttuureihin.
Ennen Shanghaihin tuloa en pitänyt lainkaan tulisesta ruuasta. Nykyään ruuassa PITÄÄ OLLA sopivasti potkua ja olen muutenkin todella kaikkiruokainen ja nautin suuresti eri ruokakulttuureihin tutustumisesta erilaisine käytöstapoineen.
- Työkokemus ulkomailla.
Olen kiitollinen ja onnekas että työantajani on mahdollistanut minun työskennellä Shanghaissa. Olen oppinut paljon. Lähinnä kulttuurillisiä eroavaisuuksia työelämässä, mutta myös paljon detaljiasioita. Ymmärrän esimerkiksi nyt paljon paremmin miksi kaikki tekstit ja materiaali täytyy olla saatavilla kiinaksi. Ja ne ketkä minut tuntee, tietää että olen oikeasti aika nipo. Todella pikkutarkka ja tunnollinen. Täällä olen saanut opetella toisinaan katsomaan asioita läpi sormien ja luottamaan siihen että ihan viimeisellä hoohetkellä hommat kyllä hoituvat, tai ainakin tunti tai päivä sen jälkeen. Aina. Tavalla tai toisella - mutta hoituu ja vähintäänkin niin että "kiroillen kelpaa". - Kärsivällisyys kasvaa.
Ja sitten se netti. Internet yhteydet eivät ole neljän vuoden aikana parantuneet (eikä huonontuneet) lainkaan. Muunmuassa nettiyhteyksien toimimattomuus tai joidenkin työssäni tarvittavien ohjelmien käyttämisen haasteellisuus (ja toki myös moni muu asia) on kasvattanut pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Ja meillä kotona netti on vielä kehnompi. Ei meillä katella nettiä ja telkkaria välttämättä niinä päivinä ja hetkinä kuin tekisi mieli. Ei vaikka ilmanlaatu olisi sillä tasolla ettei voi nenää ulos laittaa tai ulkona sataisi kaatamalla... ja varsinkaan silloin, sillä muutama miljoona muukin on netissä taatusti samaisina päivinä.
Ja liikenne. Joskus on suurta viihdettä seurata liikennettä kotiparvekkeelta ja naureskella kuinka tarvitaan vain yksi kiinalainen autoilija saamaan mielettömän liikenneruhkan aikaiseksi. Mutta sitten kun on itse liikenteen seassa ja sulla on kiire johonkin tai järkyttävä vessahätä ja jumitut ruuhkaan, on virtsarakon lisäksi hermot kovilla. Mutta kun et vaan voi asialle yhtään mitään, niin asioita oppii vaan kestämään. Ei ole vaihtoehtoa. Siinä ei kilahtaminen auta.
Joskus tuntuu että Suomessa meinaa ihan oikeasti pinna palaa hyvinkin nopeasti jos ihmiset valittavat jonninjoutavista asioista. On aika monta kertaa kielenpäällä pyörinyt muutama suora sana, mutta onneksi pinnani venyy ja paukkuu ja osaan hillitä itseni. Ei se ole heidän vika jos ei ole kokemusta muusta.
Huomiona tässä vielä että KYLLÄ, niitä kilahtamisiakin on täällä tullut. Niistä on joutunut oppimaan että ne ei oikeesti kiinnosta yh-tään ke-tään eivätkä auta yhtään mihinkään. Eli täysin turhia siinä mielessä että ne joitain asioita muka helpottaisi tai edesauttaisi. Ei auta. Itselleen vaan saa kurjan fiiliksen tai huonon päivän. Parasta on pysyä positiivisena tai vähintäänkin hiljaa jos suusta ei ole tulossa ulos mitään rakentavaa.
Blogihaaste kaikille tämän lukeneille ulkosuomalaisille.
