Yksin kotona kaksin

First thing I see when I wake up

Shanghaissa alkoi eilen talvi. Vielä sunnuntaina oli +16, mutta eilen oli alimmillaan +1. Tänään on menty samoilla lämmöillä ja lämpötilamuutoksen alkaa jo tuntea kotona. Jos jo viikon ajan olen käpertynyt töiden jälkeen ja lähes koko viikonlopun ajaksi vilttien sisään sohvan nurkkaan juomaan teetä ja katselemaan telkkaria kynttilän valossa, niin nyt eilen ja tänään tunne on vain vahvistunut. Nyt vain puettava vielä lisää päälle sinne viltin alle.

Mun mies on ollut jo yli viikon työmatkalla ja nyt olis viimeistään se hetki kun tarvittais händimäniä kytkemään asuntoon lämmöt päälle. Painelinkin tänään koiralenkillä management toimistolle pyytääkseni jotain henkilöä tulemaan laittamaan meidän koti lämpimäksi. Managementissa istui kaksi tyttöä jotka eivät osanneet sanaakaan englantia. Ensin yritin tavata f l o o r h e a t i n g i ä, ja viittoilla lattiaa ja hyristä ja hytkyä näytellen paleltuvani. No eihän siitä mitään tullut - ainakaan naurua enempää. Oli taas pakko soittaa kiinalaiselle työkaverilleni ja pyytää tulkkausta. "Míngtian" sen verran ymmärsin eli huomenna pitäis jonkun tulla laittamaan lattialämpät päälle.

On muuten aika huimaa olla yksin kotona. Tai siis onhan mulla koira seurana, mutta ettei puoliso ole paikalla. Me ollaan normaalisti niin tiiviisti yhdessä ja tehdään lähes kaikki asiat yhdessä. Jopa telkkarin katsominen, etenkin jotain hauskaa ohjelmaa on ihan tylsää yksin, kun ei voi nauraa sille yhdessä. Huomaan myös että olen paljon innokkaampi siivoamaan kun mieheni on kotona. Jotenkin yksin ollessa tavaroita jää sinne tänne ja miten ne mukitkaan ei löydä sinne tiskikoneeseen välittömästi. Mietin kyllä liittyykö mun siivousinnottomuus nyt mun väsymykseen, etten vaan yksinkertaisesti jaksa, eikä kiinnosta. Mieluummin vaan käperryn sinne sohvan kulmaan viltin alle Chili seurana. Niiiiin rankka vuosi on takanapäin ja järjestämäni reilun viikon takainen tapahtuma on saatu jotakuinkin päätökseen, niin nyt tuntuu hetkeltä jolloin voin katsoa huokaisten taakseni ja odottaa edessä kimmeltävää joululomaa.

Chili on ollut aivan korvaamaton seuralainen mulle. Koko viikon olen Chilin kanssa tehnyt verkkaisia lenkkejä, katsellut telkkaria ja vaan ollut. En ole töiden lisäksi saanut aikaiseksi juuri mitään. En ole jaksanut tehdä edes ruokaa. Ruokahalu jotenkin katosi myös töissä ja monena päivänä olen skipannut lounaan ja pärjännyt hyvin muutamalla mandariinilla. Mandariinit ovat muuten todella mehukkaita ja makeita täällä ja voi että kuinka ihanasti niiden tuoksusta tulee joulu mieleen. Päätä mulla on vähän särkenyt, mutta meiltä on kaikki särkylääkkeet loppu, myös mun migreenilääkkeet. Tulipa mieleen että oon muuten vetänyt huomattavan määrän särkylääkkeitä vuoden aikana. Pitäisköhän mun viimein alkaa käyttää lukulaseja töissä.

Viime viikolla päätimme osallistua jälleen ensi lauantaina Shanghain Suomalaisten järjestämiin Suomen Itsenäisyysjuhliin. Mulla on ollut kaksi vuotta sama iltapuku ja nyt päätin teettää uuden. Valitsin jälleen mustan kankaan ja tyyliltään uusi iltapuku tulee olemaan vielä yksinkertaisempi kuin vanha ja edelleen hihaton. Maanantaina kävin sovittamassa pukua ja hyvältä vaikutti. Jotain nää kiinalaiset kyllä osaa! Huomenna pääsen hakemaan uuden puvun ja toivon ettei se lattialämmitystyyppi ole tulossa juuri samaan aikaan kun mun pitäis olla Lu Jia Bang Luulla.

Chili on huomenna 11 kuukautta. Ja edelleen niin mainio tyyppi. En varmaan ole kertonut, mutta vielä toissaviikolla Chili raahasi aina meidän töissä ollessa meidän lenkkareita ja tennareita olohuoneen ja ruokailutilan lattialle. Onneksi tollanen pikkusintti ei saa suurta tuhoa aikaiseksi, mitä nyt muutamien kengännauhojen päitä pureskellu rikki. Niinpä ollaan vaan mukisematta korjattu kengät takaisin paikoilleen ja pidetty huoli, että kaikki parhaimmat jalkineet ovat olleet komerossa piilossa. Viime viikon maanantaista lähtien yksikään kenkä ei ole liikkunut kotona kun olen ollut töissä. Aika upeeta. Nykyään muuten pääsen vain yhdellä aamu-ulkoilutuksellakin ennen töihin menoa, eli tyttö on tainnut kasvaa aika lailla aikuisemmaksi. Mutta miettikää kuin nopeesti aika kuluu! Ihan hurjaa. Chili on kuukauden päästä vuoden ja me ollaan nyt oltu 2 vuotta ja 3 kuukautta Kiinassa. Nyt sukulaiset ja kaverit... eikö ensi vuonna olisi jo korkea aika lisätä matkasuunnitelmaksi Shanghai, eikö vain!

Rauhallista joulukuuta kaikille ja ihanaa Joulun odotusta!

PS. Tässä vinkkinä yksi ihana blogi Villa Furulund, jota lukemalla et voi välttyä joulutunnelmatartunnalta. Blogia pitää eräs ihana nuori nainen, joka oli pari vuotta sitten minulla harkkarina Shanghaissa.

Kohtaamisia

Terkkuja Siskille <3

Muutama viikko on edennyt raivoisana tuulispäänä, mutta ei ilman päämäärää. Minulla on  työssäni vastuullani iso - miltei 300 henkilön - tapahtuma jonka hoohetki on tämän viikon perjantaina. Olenhan toki järjestänyt likimain yhtä isoja tilaisuuksia ennenkin, mutta en ennen Kiinassa. Parin viikon sisällä on mieleeni tullut monta "kiinalaista juttua" joista olen ajatellut että näistä pitää kirjoittaa teille. Mutta kun nyt mietin niitä lukuisia hetkiä, ei tule kuin muutama mieleen.

1. Olin Ikeassa hankkimassa kelloja, tarjoiluvälineitä ja tarjoiltavaa ym. Kassojen jälkeen Ikeassa on (kuten Suomessakin) pari myymälää, joista toisessa voi ostaa elintarvikkeita ym, plus se hod dog & softis kioski. Tässä tilanteessa muistan vain sen kun kaksi nuorempaa kiinalaista naista yrittivät kovasti vakuuttaa rullatuolissa istuvaa vanhempaa naista nauttimaan softista.. mikä se nyt olikaan... pehmis, eikö vain. Rullatuolissa istuva vanhempi nainen (ajattelin hänen olevan näiden kahden kiinalaisen naisen äiti) ei millään suostunut ottamaan pehmistä vastaan ja hyvin tuohtuneena hän viittoili tytöilleen ettei halua sitä jätskiä. Jotenkin tilanteessa oli jotain uskomattoman hellyyttävää ja täynnä tunnetta. En osaa selittää miksi, mutta jotenkin osasin samaistua niiden mielestäni siskosten rooliin, jotka halusivat äidilleen hieman sokeria päivään, mutta myös siihen vanhempaan naiseen joka oli kovasti jätskiä vastaan ja silti hänestä vaistosi tyytyväisyyden häntä huomioviin tyttäriin.

2. Toinen mieleenpainuva hetki tältä viikolta. Meidän talon yksi vanhempi herrasmies. Kun muutimme tähän taloon ja satuin hänen kanssaan muutaman kerran samaan hissiin, niin hän ei edes katsonut minuun päin. Muistan miehelleni maininneen kuinka olin samassa hississä tympeän vanhemman kiinalaismiehen kanssa jolla oli rinnuksissaan joitain ansiomerkkejä, tai jotain vastaavia. Ihan ensimmäisistä kerroista lähtien olen häntä tervehtinyt kiinaksi (vaikkei hän heti minua) ja muistan yhden kerran kun olin vastaanottamassa isoa sängynpäätyämme ja sen saaminen hissiin oli täysin mahdotonta yksin. Tämä mies sitten sattui olemaan tulossa samaan hissiin kanssani ja pyysin (ihan englanniksi, koska kiinaksi en vielä osaa..) häntä auttamaan raahaamaan sen hissiin. Ja hän auttoi, ilmeen muuttumatta peruslukemilta. Tuosta päivästä olemme muutaman kerran törmänneet hississä, kun minulla on ollut Chili mukana. Joskus kysyn ihmisiltä hississä, onko ok että tulen hissiin heidän kanssa kun minulla on koira. Tältä mieheltä kysyn aina. Hän on katse lattiaan suunnaten vain nostanut harteitaan ja olen sitten hipsinyt samaan hissiin Chili sylissäni. Eilen töiden jälkeen vein Chilin ulos ja taas kun tulin hissiin, tämä mies oli hississä. Tervehdin kiinaksi enkä edes tullut kysyneeksi voinko tulla koiran kanssa samaan hissiin. Mies hissimatkalla kysyi yhtäkkiä minulta "how many times a day you walk a dog"...sanoin "Four times - at least" ja mies naurahti ihmeissään. Sitten hänellä soi puhelin ja minä poistuin ensin hissistä. Mutta olipa hyvä fiilis. Ei superhyvä, mutta hyvä. En millään haluaisi ajatella että minun pitäisi jotenkin olla vastuussa siitä, että kelpaisin jollekin tai että minun tehtävänäni olisi saada joku hyvälle tuulelle, tai luottamaan minuun tai hyväksymään minut. Minä olen minä ja muut on muut. Silti osaan ja haluan olla kohtelias ja kunnioittaa minua vanhempia ihmisiä. Tämä mies oli minusta alkuun todella ärsyttävä ja luotaantyöntävä, ja nyt olen saanut ilokseni yllättyä että hän on ollut ystävällinen ja jopa ottaa kontaktia.

Muuten näitä hissikohtaamisia on aikalailla ja olen monesti miettinyt että niistä voisi vaikkapa kirjoittaa kirjan.

Nyt mun pitää taas suunnata ajatukset ja energia työn pariin edes tunniksi.

Hyvää loppuviikkoa kaikille ja muistakaa rakastaa itseänne sekä välittää aidosti ympärillänne olevista ihmisistä!

Väsy, väsympi, väsyin

Yleensä taidan vain hehkuttaa kuinka hyvin viihdyn Shanghaissa ja muutenkin olen päättänyt, etten valita mistään tai en ainakaa huonoista fiiliksistä kuuluttele facebookissa tai blogissani. Enkä kyllä aio tehdä nytkään. Eikä siis ole mitään tiettyä asiaa miksi olisi huono fiilis tai muutenkaan yhtään mitään negatiivista kerrottavaa. Olen vain todella väsynyt. Ja nyt en puhu mistään normaalista jetlagin tai huonosti nukutun yön jälkeisestä väsymyksestä. Olen nukkunut hyvin, syönyt terveellisesti, ulkoillut paljon, pyöräilen työmatkat aina kun mahdollista ja kaikki asiat ovat hyvin. Ulkonakin paistaa aurinko ja vielä täällä on päivisin +20 astetta lämmintä. Työt ovat pitäneet minut todella kiireisenä jo pitkään, mutta pidän siitäkin että on sopiva haipakka, riittävästi haasteita ja tuntuu että saa paljon aikaiseksi. Voin sanoa tykkääväni töistäni. Silti väsyttää. Olen koittanut miettiä mistä se johtuu, enkä ole keksinyt, ja ehkä onkin parempi antaa sen vain olla. Antaa lupa oudolle olotilalle ja olla vaan väsynyt. Ehkä se siitä menee ohi ihan huomaamatta.

Suomessa on se hyvä puoli, että tähän vuoden aikaan voi laittaa kaiken väsymyksen tai minkä tahansa alakulon kaamosmasennuksen piikkiin. 

Onneksi meillä on koira myös täällä. Eilen illallakin kun kävelin Chilin kanssa pidemmän rauhallisen lenkin, niin kyllä oli paljon virkeempi ja rauhottuneempi olo sisälle palatessa. Ulkona oli kirkas tähtitaivas ja jo sen verran viileää, että piti pitää huivi kaulassa. Jos ei olisi koiraa, jäisi liian usein läppärin ääreen töitä pakertamaan. Nyt vielä kun Suomi on talviajassa, on aikaero Suomen ja Kiinan välillä kuusi tuntia. Voitte vaan kuvitella kuinka paljon sähköpostia pingahtelee vielä kun meillä ollaan jo käymässä nukkumaan. Eihän niitä tietysti yleensä tarvitse avata tai reagoida vasta kuin seuraavana työpäivänä, mutta monesti ne vain näkee ja sitten ne jäävät tahtomattaankin takaraivoon prosessoitumaan.

Meidän ihana Chili eli Pikku Piipana, Silppa, Skuime, Napo... rakkaalla "lapsella" on monta nimeä ja iso osa samoja kuin Napo-koirallamme suomessa :D

Oletko sinä ollut koskaan väsynyt tietämättä mistä se johtuu? Miten olet onnistunut palauttamaan energiat?

Koirapeili

Ihailen koirakuiskaaja Cesar Millania ja olen seurannut hänen tv-ohjelmaa, lukenut kaksi kirjaa ja olenpa jopa tilannut sähköpostiini kuukausittaisen Cesarin viestin. Silti en usko että hänen oppeja pystyisin ikinä täysin omaksumaan; en nimittäin ikinä hyppäisi vauhkona rähisevän dobermannin kanssa samojen aitojen sisään (eikä hän sitä missään kohtaa kehota tekemäänkään). Mielestäni Cesar kouluttaa silti enemmän koiranomistajia kuin koiria, ja koulutuksen pääviesti on aina laumanjohtajan 'balance'. Laumanjohtaja on koiran ihminen ja perheessä, johon koira on päätetty ottaa, voi ja pitää siis olla useita laumanjohtajia.

Tunnen olevani melko tasapainoinen ihminen ja tyytyväinen suurimmaksi osaksi kaikkeen elämässäni tällä hetkellä. Toki sitä aina tahtoisi olla hoikempi, kauniimpi, velaton, lomalla ja mitä kaikkea, mutta yksittäiset asiat ovat sivuseikkoja normaalissa arjessa, normaalissa elämässä. Ja vaikka suurimmaksi osaksi olisin tasapainoinen, on ehdottomasti niitä päiviä jolloin olen normaalia väsyneempi tai stressaantuneempi tai päivä ei vain muuten ollut ehkä paras mahdollinen joltain osin. Ja joskus sitä ei kiireessä ehdi edes tajuta hetken hengittää ja pysähtyä miettimään mitkä asiat oikeesti ovat tärkeitä itselle. Silloin koiran merkitys kasvaa.

Koira on erinomainen peili. Koira aistii ja vaistoaa kaikki tunnetilat, eikä pelkästään minun, vaan kaikkien, jotka kuuluvat koiran perheeseen. Meillä Chili on vielä käytännössä ihan pentu, vaikka onkin jo pian 10 kk ja ensimmäisistä juoksuista vielä toivutaan. Chili on melkoinen kenguru täynnä energiaa ja jos minulla on yhtään balanssi kateissa, tulee Chilistä entistä "kengurumpi". Olen onnistuneesti kokeillut jo pari kertaa näinä hetkinä seuraavaa:
- Pysähdyn.
- Korjaan ryhdin.
- Hengitän syvään sisään ja ulos niin monta kertaa kuin alkaa tuntua hyvälle.
- Hymyilen. Enkä pelkästään ilmeellä, vaan mietin että koko kroppani hymyilee sisäelimiä, varpaita ja hiuksia myöten.
- Mietin että toi koira on mun peili ja kun nyt katson siihen, niin miltä nyt näyttää?

Ja siinä se on:

Joko mennään ulos?

PS. Parasta ehkä Cesarin tarinoissa on se, että ne oikeasti toimii myös ihmisten välillä. "Kyllä metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan."

Home Sweet China Home

Oli aivan ihana palata takaisin Shanghaihin, ja takaisin normaaliin arkeen. Täällä on vielä ihana sää noin +20 päivällä ja yöksi tippuu noin +15. Koko loppuviikoksi on luvattu vielä reippaasti yli 20, jopa 27.

Yleensä olemme lennon jälkeen mennyt suoraan kotiin nukkumaan, mutta eilen suuntasimme töihin, yrittäen minimoida aikaeron rasitusta seuraavilta päiviltä. Koneessa onnistuin nukkumaan kaksi tuntia, ja puolisoni ehkä puolisen tuntia. Sinnillä silti pysyttiin melko myöhäiseen iltaan hereillä kitaten teetä ja katsoen telkkaria. Molemmat taidettiin vuorotellen nukahtaa noin tunniksi sohvalle Chilin maatessa tyytyväisenä milloin kummankin vieressä. Käytiin me hieman pidempi kävelylenkkikin jossain vaiheessa ja taas kävellessä mietimme miten ihmeen paljon tykkäämmekin olla Shanghaissa. Työssä on kiire - hommia ja projekteja riittää - silti täällä tuntuu olevan enemmän aikaa myös toisillemme, liikunnalle - niin ja koirallekin.

Ilmeisesti ensimmäisen vuorokauden sinnittely hereillä auttoi, sillä nukuttiin yö sikeästi ja yhtäjaksoisesti aamun herätyskellon sointiin asti. Aika upeeta! Jospa kaksi vuotta aikaerotreeniä olisi viimeinkin opettanut jotain.

Chili siis palasi myös eilen kotiin ja meillä olikin hoitoperheen kanssa treffit Bundilla, jossa vaihdoimme Chilin lennossa autosta toiseen. Chili se olikin näyttänyt kaksi viikkoa "parastaan" olemalla ei-sisäsiisti ja ryöväämällä perheen isännän työlaukusta jonkun piuhan ja pureksimalla sen palasiksi. Kaiken kukkuraksi meidän vaavasta tuli juuri kaksi viikkoa ennen hoitoon vientiä nuori nainen eli hoitoperhe joutui kaiken kukkuraksi kestämään juoksuista koiraa. Ehkä hormoonit olikin pistänyt koiramme sekasin ja siksi tehnyt tarpeitaan sisälle.... tiedä tuota. Minulla kun ei ole ennen tyttökoiraa ollut, niin en tiedä niiden juoksuistakaan juuri mitään. Selvittelin nyt kyllä ystäviltä ja tuttavilta joilla tyttökoiria on, kuinka usein juoksuja tulee, kuinka kauan ja mitä muuta se koirissa aiheuttaa. Tulimme tulokseen, että kunhan Chilin hormoonitilanne normalisoituu, viemme koiran kastroitavaksi. Minulla ei kuitenkaan ole mitään aikomuksia teettää Chilillä pentuja. En tunne koiran taustoja lainkaan, mistä tietäisin onko se edes puhdasrotuinen villakoira vai lieko siinä osa vaikka jotain frettiä :)
Ja kun koira joudutaan nukuttamaan, samassa nukutuksessa poistatetaan siltä extraksi jääneet kulmahampaat. Lämmin kiitos vielä Konstin perheelle Chilin hyvästä hoidosta! Me odotellaankin vuorostamme Nasua hoitoon kuun loppupuolella :)

Tässä vielä kuva mitä Suomesta toimme Shanghaihin (Nalle 4-viljan hiutaleita, imurin pölypusseja, leivinpaperia, hernekeittoa, salaattikastiketta, kuivahiivaa, kahvia, suodatinpusseja, metvurstia, mausteita jne)

Eiköhän näillä taas pärjätä loppuvuosi. Toin Suomesta myös muutaman Iittalan Kivi-tuikkulyhdyn. Ihanan tunnelmallista - eikö vain :)

Iloa ja tunnelmaa kaikille syksyn pimeneviin päiviin ja iltoihin! Pian on joulu ja sen jälkeen mennäänkin taas hurjaa vauhtia kohti kesää!

Mid Autumn Festival

Täällä alkoi eilisen työpäivän jälkeen kansallinen lomaviikko Mid Autumn Festival, joka kestää lokakuun 7. päivään asti. Mitä loma sitten täällä paikallisesti tarkoittaa, en usko että tiedän vielä kahden vuoden jälkeenkään juhlapyhän todellista merkitystä, mutta voin ainakin kertoa muutaman seikan omasta kokemuksestani ja omista havainnostani.

Tämä National Holiday on kiinalaisille vuoden toiseksi tärkein juhla Kiinan uuden vuoden jälkeen. Compaundillamme näkee miltei samanlaisia koristuksia kuin uuden vuoden tienoilla, mutta ilman uutta vuosilukua. Loman ajaksi suuri osa paikallisia matkustaa tapaamaan perhettään ja täällä onkin kaikki juna-, metro- ja lentoliikenne hyvin ruuhkaista. Työpaikalta tiedän sen verran, että aina on ilmassa pieni jännitys tai levottomuus siitä, kuinka moni jää lomareissullaan palaamatta takaisin työhön. Monilla kun perhe asuu kaukana muissa provinsseissa ja perhe on kiinalaisille varmasti yksi tärkeimmistä asioista ja perhe voi sanella missä heidän jälkipolvensa tulee elää, asua ja työskennellä.

Meiltä on n.2,5 km Shanghain Century Parkiin, jossa järjestetään joka vuosi tämän juhlapyhän kunniaksi ilotulitus-musiikki show. Eilen pauke alkoi 19.30 ja varmasti meidän parvekkeeltakin olisi jotain ilotulitteita voinut seurailla, mutta eilisilta meni miltei täysin koneella töiden parissa. Kaksi vuotta sitten kävin työkaverini kanssa katsomassa shown ja kyllähän se oli vaikuttava. Ilotulitteet valottivat mustaa taivasta voimakkaan musiikin tahdissa.

Tämän juhlapyhän aikana näkee myös tavallista enemmän hääautokulkueita ja normaaleihin hääjärjestelyihin kuuluu aina myös ilotulitteet. Kun hääparia kuljetetaan autokulkueen saattamana asuinalueelleen, asuinaluueella paukutellaan muutamia purkkeja jonkinlaisia papaatteja. Näillä ilotulitteilla karkoitetaan uudelta avioparilta kaikki pahat henget ja mitkälie muut mahdolliset pahuudet.

Kaupat ja palveluita tarjoavat yritykset taitavat täällä olla aina auki. Meidän yrityksen kuski on vapaalla, ja näin ollen mekin joudumme turvautumaan taksiin kun tänään viemme Chilin hoitoon. Täällä on edelleen helteistä ja lämpötila 22-30 välillä joka päivä. On aivan ihana lähtä Suomeen ja uskon sekä toivon, että siellä sää on alle +20. Tai vaikka miinusjotain, niin ei haittaisi. Vaikka voin sanoa tykkääväni enemmän lämpimästä kuin kylmästä, niin nyt kun hellettä on riittänyt niin Shanghaissa kuin Suomessa toukokuusta lokakuulle, niin kyllä osaan jo kuvitella kuinka voisin nauttia kirpsakasta syyssäästä. Toivon myös että Suomesta tänne palattuamme, sää olisi keikahtanut syksyn puolelle. Vai onko se sitten jo talvi, kun täällähän nyt on jo eletty syksyä pari kuukautta. Jos muistelen aikaisempaa kahta syksyä täällä, niin muistelen että sää vaihtui aivan hassusti ja arvaamatta vain yhtenä päivänä niin kuin joku olisi napista kääntänyt lämmön eri asentoon, niin että lämpönen loppui ja kylmä tuli tilalle. Ja muistelen että tämä olisi ajoittunut marraskuun alun ja puolenvälin tienoille. Saapi nähdä kuin käy tänä vuonna.

Me tosiaan emme vietä tätä lomaa lomana, vaan matkaamme siksi aikaa työhön Suomeen. Silti tuntuu kuin olisi lähdössä lyhyelle lomareissulle, sillä on ihanaa päästä sen raikkaan syysilman lisäksi nauttimaan Suomen kodista, saunasta, ja tavata perhettä ja Napo <3

CrossFit

Keskiviikkoaamu klo 6.00. Herään, ulkoilutan koiran, keitän kahvit, aamupalaksi Ikean mustikka smoothie, koiralle ruokaa, koiran toinen ulkoilutus, urheiluvaatteet niskaan, juomapullo jääkaapista reppuun ja ainiin se pyyhe. Kuulemma tulee hiki. Starttasin sähköpyörän 7.40 ja vaikka olen käynyt Jinqiaossa sen sata kertaa, niin jostain syystä ajelin pari korttelia harhaan, mutta tutun eläinkaupan löydettyäni (sen mistä ostimme Chilin) tiesin miten löytäisin Icarus CrossFit -salin. Olin paikalla 7.58 ja jotenkin onnistuin kolhaisemaan etusääreni e-biken astinlautaan ja sattui niin peevelisti. Kummallista säätämistä. Olin sopinut klo 8.00 tapaamisen uuden suomalaisen tuttavan kanssa Icaruksen edessä ja siinähän me tavattiin ja juttua tuli heti molemmin puolin niin paljon että puolituntinen ennen CrossFit-tunnin alkua hujahti vauhdilla.

Sali näytti hyvältä ja melko uudelta ja kuulin että salin yläkertaan oli pian tulossa joogaa ja pilatesta. Okei - hyvältä kuullostaa! CrossFitistä en oikeastaan tiennyt yhtään mitään ennen tätä päivää. No joo, tiesin kyllä että laji on melko uusi ja sen suosio kasvaa kaiken aikaa, ja että Kouvolassakin kuulemma voi jo lajia harrastaa. Toki olin myös nähnyt muutamia kuvia CrossFit -saleista ja pari dynaamista videota. Olen ollut jo tovin kiinnostunut lajista, mutta silti en osannut oikeastaan odottaa mitään muuta kuin kovaa treeniä.

Ohjaajat kaksi miestä (ei kiinalaisia ja sain kyllä kuulla mistä ovat kotoisin, mutta kaiketi olin niin jännityksissä että mitään ei jäänyt mieleeni) esittäytyivät ja kertoivat tunnin ohjelmasta ja innostuksestani huolimatta, kaikki tieto meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja sitä odottamaani kovaa treeniä tuli sitten kertaheitolla. Meitä ekakertalaisia oli kaksi. Muut naiset - ehkä 5-6 henkilöä, treenasivat jo vanhasta tottumuksesta omaa treeniään salissa, kun me usalaisen naisen kanssa saimme omaa ohjausta. Timmi kanssaurheilijani "usan nainen" oli todellinen sporttimimmi ja veti kaikki harjoitteet minua nopeammin ja paremmin.

Tämän päivän treeni oli jotakuinkin näin:
- 400 m juoksua ulkona
- 10 pull ups
- 20 push ups
- 30 sit ups
- 40 squats
- 3 min break
- repeat 1-5 rounds
(ennen ohjelmaa teimme kaiken kerran läpi ilman kelloa)

Ei näytä pahoilta luvuilta. Ainoa ylläri minulle oli, että kaikki piti tehdä mahdollisimman nopeasti. Kello kävi ja jokaisen kierroksen jälkeen piti merkitä taululle oman nimen perään aika, jossa kunkin kierroksen sai suoritettua.
Kun kolmatta kertaa pinkaisin ulos liki 30 asteen helteeseen sille vaatimattomalle 400 metrin juoksulle, aloin väistämättä miettimään että onko tää mun juttu. Olen ehdoton nautiskelija ja nykyään minulle pitkät kävely-, pyöräily- ja juoksulenkit kaikkea ympäristössä aistien on ollut iso nautinto ja iso eroavaisuus suorittamistyyliselle liikunnalle. Kun ite suoritin neljättä kierrosta, "usan nainen" veti viidettä. Mietin välittömästi että en kyllä tasan ala vetää treeniä kelloa vastaan, saati sitten kilpailemaan jonkun muun kuin itseni kanssa. Teen vain varmasti sisulla sitkeästi omaa suoritustani. Ja niin tein - 4 settiä.

Kun tunnin päätteeksi ohjaaja kyseli "Sanna how do you feel", en pystynyt vastaamaan mitään järkevää sillä oksennus ja veren maku kävivät suussani. Kuolen. Tässä kohtaa taisin päättää että tätä kuolemaa tulen uhmaamaan uudestaan. Surkea lihaskuntoni on vain omaa saamattomuuttani ja sitä etten oikeastaan koskaan ole pitänyt salitreeneistä ja laitteesta laitteelle ravaamisesta. CrossFitissä oli mielestäni upeaa, että ohjaajat jatkuvasti valvoivat että liikkeet tulee tehtyä oikein ja tsemppasivat koko ajan jaksamaan vielä pari lisää. Samoin he myös käskivät pitämään paussin siinä vaiheessa kun otsasuoni oli räjähtää.

Lähdin tunnilta hyvillä mielin ja poikkesin kotimatkalla vielä tuttuun eläinkauppaan ostamaan Chilille ruokaa ja kirppulääkkeitä (Frontline). Kuulin vasta pari viikkoa sitten että kyseistä Frontlinea tulisi käyttää joka kuukausi. Me käytetään Chilillä tästä päivästä eteenpäin.

Töihin tänään poikkeuksellisesti vasta 10.30. Seuraava CrossFit-tunti täytyy toteuttaa ilta-aikaan.

Kiinalaisia juttuja (vol. 3)

Aurinko on punainen ja meri on vihreä
Kiinankielentunnilla opiskelimme värejä kiinaksi. Eteemme annettiin puuvärikynät ja meidän tuli piirrellä niillä kuvia erivärisistä asioista. Piirroksissa esiintyi vihreä sammakko, sininen laukku, musta hattu, keltainen aurinko, punainen viini, sininen meri jne. Käydessämme kuvia läpi opettajamme puuskahti auringon ja meren kohdalla. "Sun is not yellow, sun is red" ja heti perään "ocean is green!".
Me oppilaat jäimme hieman huulet pyöreiksi, mutta emme sitä jääneet sen ihmeemmin vatvomaan vaan jatkoimme piirtelyä ja kiinan kielen opiskelua. Jäi muuten erittäin hyvin mieleen kaikkien piirustukset ja niistä värit kiinaksi.

Johonkin takaraivoon punainen aurinko ja vihreä meri kuitenkin jäivät sillä nyt kun olen muutamia kertoja nähnyt sen punaisen auringon, niin on todettava sen pitävän paikkansa. Vihreää merta en ole kyllä nähnyt, mutta kaikki joet ja kanaalit täällä ovat ihan vihreitä. Olen kyllä usein havahtunut miettimästä, että miten me länkkärit pidämme useita täällä Kiinassa kokemiamme asioita outoina, hassuina tai asioina jotka meidän mielestä pitäisi tehdä tai olla toisin. Mutta miten niin me olisimme oikeassa asioista?

Toimitus ensin - asennus seuraavana päivänä
Muutimme uuteen asuntoon elokuun viimeisellä viikolla. Ensimmäiset kolme yötä nukuimme lattialla, mutta kova lattia ja aamuisin jäykkä selkä ei hirmusti haitannut - niin innoissamme halusimme heti muuttaa. Asunto on ollut useita vuosia käyttämättä ja tyhjillään ja olemmekin joutuneet hankkimaan asuntoon ihan kaikki kalusteet ja koneet. Itseasiassa ei voi puhua "joutumisesta", koska nyt saimme mahdollisuuden hankkia meidän tyyliset kalusteet ja saada kotimme Kiinassa tuntumaan vielä enemmän meidän kodilta. Aikaa ja rahaa kaikki hankinnat ovat tosin vieneet. Kokemuksesta olemme oppineet että yleensä täällä voi hoitaa yhden asian per päivä. Jos ehdit kaksi tai useamman asian - on päivä sujunut jotenkin ihmeellisen onnistuneesti. Esimerkkinä pelkästään telkkarin ostoon meni ihan kokonainen lauantai ja sittenkään emme meinanneet millään päästä ymmärrykseen, ettemme voi ostaa television seinätelinettä kaupasta niin, että olisimme sen ostohetkellä saaneet mukaamme. Paikalle onneksemme tuli vanhempi kiinalainen miesasiakas, joka puhui erinomaista englantia brittiaksentilla. Tämä herrasmies hitaasti ja rauhallisesti selvitti meille, että "tänään saatte viedä telkkarin ja huomenna seinäteline toimitetaan teille ja telkkari asennetaan seinälle toimittavan henkilön toimesta". Ja kyllähän se sitten sujuikin ihan näppärästi ja muutamassa minuutissa - seuraavana päivänä. Samalla kaavalla toimi tiskikoneen ja pyykinpesukoneen hankinnat. Aikataulut ovat myös täällä hy-vin liukuvia. Oikeastaan mikään sovituista ajoista ei ole osunut ihan nappiin, mutta kaikki meille on kuitenkin toimitettu - kaikki aikanaan. Hankinnat täällä vaativat ja opettavat kärsivällisyyttä nyt-heti-mulle-ihmisille.

Tunnustan olevani todella tarkka yleensä kaikista asioista ja varsinkin siisteydestä, puhtaudesta, järjestyksestä ja aikatauluista. Välillä tulee hetkiä jolloin on ollut vaan pakko venyttää pinnaa, ja täytyy sanoa että kyllä kaksi vuotta Kiinassa onkin opettanut aika lailla kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sekä edes pikkuriikkisen taitoa katsoa asioita sormien välistä.

Vielä on paljon hankittavaa ja touhua jotta kotimme tuntuisi valmiilta, mutta kaikki tällainen sisustuspuuha on vain ja ainoastaa mielekästä, ja tätä aktiviteettiä riittää varmasti useille viikonlopuille loppuvuodeksi. Tykkään! Ja vaikka täällä onkin vielä ihan kesä (kylläkin jo ihan syksy kiinalaisittain), niin on ihanaa jo sytytellä kynttilöitä ympäriinsä ja nautiskella jonkinmoisesta syksyfiiliksestä ja uudesta kodista!

Iskä

Vuosi sitten vietimme kesälomaa Suomessa elokuussa. Loman toiseksi viimeisellä viikolla näin yöllä unta, että olin merellä myrskyssä jollain pikkuisella lautalla. Välillä putosin veteen ja muistan että vesi oli tummaa ja jouduin uimaan vahvoin vedoin päästäkseni eteenpäin, niin raskaalta vesi tuntui. Vedessä en pelännyt vaan uin ja koitin tutkia mitä edessäni näkisin. Sitten olin taas yhtäkkiä myrkyssä ja lautalla ja minua pelotti. Lautta oli kuitenkin lähellä jotain laituria, mutta aaltojen voimasta lautta meni aina vain kauemmaksi takaisin merelle. Samassa huomasin isän laiturilla ja hän ojensi minulle käden, veti minut rantaan ja halasi lujasti. Samassa heräsin puhelinsoittoon ja tiesin mitä puhelu koskisi. Oli kaunis sunnuntaiaamu. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja minä tiesin. Isä oli nyt jossain toisaalla ja viimein vapaana kivuista ja uupumuksesta. Soittaja oli siskoni ja kertoi isän kuolleen aamuyön aikana sairaalassa.

Isän kuolemasta on tänään vuosi. En sano "isän poismenosta" koska ei isä ole mihkään pois mennyt. Hän elää edelleen sydämessäni, ajatuksissani ja tukee monissa arjen haasteellisissa hetkissä - tiedän sen ja tunnen sen. Isä on tosi usein jutuissamme kun muistelemme mitä iskä olisi sanonut "tässäkin tilanteessa" ja aina jos kuulen jonkun hyvän uuden vitsin niin... voi että. Niin kovasti haluaisin jakaa sen isän kanssa. Mutta, varmasti hän ne kuulee ja nauraa jossain pilven reunalla vedet silmistä valuen. Ja tiiättekö, niin ne vedet valuu itelläkin välillä silmistä ihan oudoissakin tilanteissa, joissa yhtäkkiä isä on tullut mieleen. Mutta olen niistä kaikista kyynelten yllättämistä hetkistä ylpeä. Ne kaikki kyyneleet useimmiten tulee hymyn kanssa. Olin isästä aina ylpeä ja olen edelleen.

Meiän äiskä ja iskä ovat aina olleet avoimia kaikille asioille ja ihmisille ja avoimuudella tarkoitan sitä, että ovet ovat ihan konkreettisesti olleet auki kaikille tutuille ja tuntemattomille, ketkä ovat ovellemme tulleet. Oli se sitten minkä tahansa uskonnon edustajakin, niin meiän iskä pyyti heidät sisään eikä kutsussa ollut mitään sarkastista, vaan enemmänkin vilpitöntä uteliaisuutta kuulla lisää heidän elämänkatsomuksestaan. Samoin meillä kävi usein eräs afrikkalainen mies myymässä itse tekemäänsä taidetta ja ei varmasti ollut sellaista kertaa, etteikö meiän iskä olisi pyytänyt miestä sisään esittelemään kaikkia niitä hienoja kuvia ja etteikö isä olisi joka kerta jotkut kaupat hänen kanssa tehnyt. Tämä muistaakseni kenialainen mies ei tainnut asua kaukana meistä, koska muistan meidän muutamia kertoja heittäneen hänet autokyydillä Kuusankoskelle tai kaupunkiin, kun siinähän hän meni samalla kun itse liikuttiin jonnekin. Meille myös usein poikkesi kavereitani kylään, vaikken itse välttämättä ollut kotona. Siellä he kahvittelivat ja rupattelivat vanhempieni kanssa ja uskon että he tunsivat kaverini hyvin ja näin ollen heidän oli helppo luottaa siihen, missä porukoissa sitä milloinkin liikuttiin. Tänä päivänä huomaan monta kertaa, että tässä ehkä suurin oppi ja lahja, jonka olen omilta vanhemmiltani saanut. Ehkä tämän lahjan vuoksi koen asettuvani helposti vieraisiin kulttuureihin ja minulle kaikki ihmiset asemasta ja muista melkeinpä turhista erilaisista arvoista ja asioista riippumatta, ovat tasavertaisia.

Isä on myös itsetuntoni. Hän osasi aina kehua ja olla ylpeitä tytöistään - omista arvopapereistaan! Ja jos ei nyt ihan missejä oltu, niin Paula-tyttöjä ainakin! No joo... oli meille välillä vähemmän kauniitakin "lempinimiä" tarjolla, mutta ne ketkä tuntevat Tommin huumorin, niin ne lempparit jääköön tällä erää kirjoittamatta. Mutta tosiaan hyvinkin vakavasti puhuen, tiedän isän aina luottaneen tyttäriinsä ja että he hoitavat asiansa koulussa ja työelämässä hyvin ja tunnollisesti. Ei meiltä koskaan kuulusteltu onko läksyt tehty ja meidän porukoita piti aina kerjätä kyselemään englannin tai ruotsin sanoja ja muita läksyjä. Yleensä kommentti oli "kyllä sie ne osaat". Ja niinhän me osattiin.

En päässyt isäni hautajaisiin, mutta onneksi pääsin Suomeen isän uurnanlaskutilaisuuteen ja sain kunnian laskea isän uurnan hautaan. Tuntui siltä että sain asialle jonkun konkreettisen hetken. En sano edelleenkään että hetken hyvästellä, koska ei mun tarvi. Isä on minulle aina olemassa, ihan joka hetkessä. Kiitos isä ihan kaikesta - nyt ja aina.

Unestani minulle tuli silloin vuosi sitten mieleen Anna Erikssonin ehkä kaunein kappale Kesällä kerran. Isän muistolle <3 https://www.youtube.com/watch?v=Jdyi85sZLuw

Kahdeksas vaisto

Olin tänään jälleen Starbucksissa lounaalla. Kyllä - tästä on tullut jo tapa ja mulla on jo kantiskortti ja Starbucksin wifi ja olen jopa addiktoitunu Lattesta, vaikka yleensä juon kahvini mustana. Munawrappia lounastaessa kirjauduin facebookiin ja päädyin lukemaan blogikirjoitusta "10 Shitfullness-vinkkiä työpaikalle". Nauroin niin että vedet valui silmistä ja piti välillä pyyhkiä silmät kuiviksi, jotta näki jatkaa lukemista. Käyppä lukemassa! (Jaoin linkin myös facebookissa.)

Ehkä nauru oli herkässä muutenkin, tai ainakin se tuli tarpeeseen! On se muuten jännä juttu minkä ihmeen kahdeksannen vaiston minä omaa. Sen löytämämme asunnon kanssa mulla oli tunne, etten uskaltanut uskoa siihen ennenkuin se on ihan varmaa. Vielä tänä aamuna kävimme sitä katsomassa ja tapaamassa Landlordin perheineen ja silläkin tapaamisella mulla oli joku kumma fiilis että ei tää nyt ehkä tuu ihan näin menemään, mutta en maininnut epäilyistäni mitään. Agentin (eli asunnonvälittäjän) englanninkieli on todella heikko, mutta emme antaneet sen asuntoja etsiessä häiritä, koska huono englanninkielentaito on täällä vielä enemmän sääntö kuin poikkeus. Päivän mittaan agentti oli meihin päin yhteyksissä, mutta yhteistä ymmärrystä asioiden laidasta ei tullut. Pyysin sitten kiinalaista kollegaani toimimaan tulkkina ja soittamaan hänelle, ja niinhän siinä sitten kävi... voimme unohtaa sen agentin sekä löytämämme asunnon. Plääääh... kolmen viikon etsimisravaus kaikki hukkaan. Noh - mitä noista! Uskon aina että asioilla on aina tarkoituksensa ja niillä on tapana järjestyä. Tämäkin taisi olla vain yksi "kiinalainen juttu". Landlord oli värvännyt kaksi agenttia ja molemmat agentit olivat tahoillaan etsinyt vuokralaisia ja nyt kävi niin, että joku saksalaisperhe oli tehnyt asunnosta pidemmän sopparin. Onnea heille!

Starbucksissa soi hyvä länkkäripoppi ja astuin sieltä ulos hyvin syöneenä ja hyvin nauraneena iloisin mielin. Räppäsin kävellessä kuvan pirteästä ja ihanasta Ministä, joka seisoo kyseisellä jalkakäytävällä joka päivä. Otin myös toisen kuvan autosta joka oli nallejen peittämä. Minulle ei kyllä selvinnyt oliko nallet myynnissä tai oliko auton luona joku promo menossa mikä lie, mutta tämäkin auto sai hymyn kasvoille.

 

Ja kun pääsin takaisin toimistoon olikin kollegani vastassa tiedon kera että pääsemme tänään ja huomenna katsomaan viittä asuntoa, joista yksi on kuulemma brand new siinä mielessä ettei kukaan ole siinä asunut.

Iloista ja toiveikasta viikonloppua kaikille!

Kiinalaisia juttuja (vol. 2)

Elokuun 7. päivä Kiinassa alkoi syksy kiinalaisen kalenterin mukaan. Näin kertoi minulle eräs kiinalainen asuntovälittäjäassistentti. Ja toden totta, tuosta päivästä lähtien lämpötila on ollut noin 10 astetta vähemmän kuin 6. elokuuta. Nyt lämpötila on ollut 24-30 asteen välillä ja monena päivänä on satanut. Alhaisempi lämpötila on saanut minut virkoamaan jostain hellekoomasta ja lisännyt energiaa niin, että urheileminen on alkanut maistumaan taas todella herkulliselta. Liikunta generoi lisää energiaa ja kaikki lisäpuhti on tervetullutta syksyn säpinöihin.

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa vähän asioita asunnoista, asumisesta ja elämisestä compaundillamme. Meidän asuinalueella on varmaan noin 40 taloa, jotka kaikki ovat noin 30 kerroksisia. Me asumme 14. kerroksessa ja syyskuun alussa mahdollisesti muutamme samalla compaundilla miltei tuplaten ylemmäksi, eli 27. kerrokseen. Kävimme muuten katsomassa yhtä huoneistoa 29. kerroksessakin ja on muuten jännä ero 27. ja 29. kerroksilla; kun meni 29. kerrokseen, meni hississä korvat lukkoon, mutta 27. kerrokseen mennessä ei mennyt.

Compaundillamme on myös useita tenniskenttiä, muutamia koriskenttiä, nättejä maisemointialtaita ja suihkulähteitä ja todella kauniisti ja jatkuvasti hoidetut viheralueet.

Nyt muuten kun uutta asuntoa on etsitty, niin kaikki vuokranantajat hyväksyivät asuntoon koiran, mutta muutamaan ei haluttu lapsia. Erikoista mutta ehkä ymmärrettävää että lapsiperheissä asuntojen kulutus on usein kovempaa.

Lämmityksestä
Meidän compaundilla on talot rakennettu kolmessa eri vaiheessa. Osassa phase 2:n asunnoista on jo lattialämmitys ja phase 3:n asunnoissa kaikissa. Lattialämmitys on täällä ihan ehdoton kylmän ja kostean talvikauden vuoksi. Talvella on muuten huvittaa, että kiinalaiset (ainakaan suurin osa heistä) eivät lämmitä asuntojaa ja he istuvat kotonaan toppatakeissaan ja varmaan nukkuvatkin kerrosvaatetuksen kera. Tämä heidän lämmittämättömyys saa aikaan sen, että ne asukkaat, jotka lämmittävät asuntojaan, heidän lämmityslaitteet huutavatkin sitten täydellä teholla yrittäen lämmittää myös kaikki asunnot ympärillään. Se ettei lämmityksiä käytetä, on varmaan isoin syy siihen, että miltei kaikki asunnot, talot ja rakennukset kärsivät kosteus- ja homevaurioista. Mutta home ei tunnu olevan kiinalaisten huolen aihe, vaan lähinnä meidän länkkäreiden kauhuskenaario. Ja kyllä, myös me olemme joutuneet pesemään homepilkkua makuuhuoneen seinästä ikkunan alta, sekä suihkutilan ikkunan tiivisteistä. Meillä on vaatekaapeissa ja makuuhuoneen ikkunasmyygillä verhon takana suolapurkit keräämässä kosteutta. Purkit on pitänyt vaihtaa n.4 kk välein.

Kun viime helmikuussa palasimme talvilomalta, oli asunnossamme +15 lämmintä, vaikka olimme jättäneet loman ajaksi lämmöt päälle." Insinööri keinot keksii" ja niimpä meillä oli kuvan mukainen lämmitysviritys hetken aikaa eli kaasuliedet päällä ja ilmanpuhdistin kätevästi kiersi/puhalsi lämmintä ilmaa keittiötuolille nostettuna keittiön oviaukossa muualle huoneistoon.

Tiskikone on luxusta
Me toivoimme löytävämme asunnon, jossa olisi ollut tiskikone. Sellaista ei tullut vastaan ja ehkäpä hankimme tiskikoneen myöhemmin itse. Tiskikoneen sijaan asunnoissa on hyvin paljon tiskikonetta ulkonäöltä muistuttava juttu, joka kai jollain tapaa steriloi astiat kenties UV-valolla. Ennen kuin siihen laitteeseen astiat ja aterimet laittaa, on kaikki kuitenkin ensin tiskattava, joten laite minun näkökulmasta lähinnä kuivaa astiat. Ok.. voisi ajatella että keittiöpyyhkeellä astioitten kuivaamisvaihe jäisi työvaiheena pois, mutta en pidä siitä että astioihin jää vedestä läikkiä ja näin ollen kuivaan aina kaikki. Tiskaamiseen on kyllä jo tottunut ja jos nyt uuteen asuntoon pääsemme muuttamaan, siellä keittiö oli isompi ja tiskialtaat sijoittuu isojen ikkunoiden eteen, joista voi tiskatessa laskea vaikka kaikki punaiset autot liikenteessä.

Terveyskortti
Kesällä heinäkuun lopusta syyskuun alkuun alueellamme on muutamia ihan hienoja ulkoaltaita käytettävissä. Jotta siellä voi käydä, on altaille mennessä käytettävä uimalakkia, ostettava pääsylippu ja terveyskortti. Kyllä - terveyskortin voi ostaa. Eli ei mitään tekemistä sen kanssa, oletko oikeasti terve. Mutta onneksi joku asia sentään käy täällä kätevästi hetkessä ja pienellä rahalla, ilman kuukausien töitä. Kuukausien työ oli meille Shanghaihin muuttaessa saada paikalliset pankkitilit. Oli muuten taloudellisesti tiukka alku täällä kun muutenkin piti hommata uuteen asuntoon petivaatteet, pyyhkeet, pesuaineita, astiat, mausteita.... ja vaikka mitä perustarviketta mitä ei edes tule ajateltua että niitäkin tarvii ennen kuin niitä ei ole. Nyt kuitenkin kun muutto häämöttää edessä, niin loppujen lopuksi meillä on aika vähän tavaraa muutettavana kun meillä ei ole täällä omia kalusteita. Suurin homma tulee olemaan palauttaa nykyinen kämppämme siihen kuntoon missä se oli. Eli asentaa "ihanat" kristallivalaisimet paikoilleen ja rakentaa olohuoneeseen kirjahylly, mikä on tähän asti ollut osissa sängyn alla.

Kuva Phase 3 uima-altaalta.

Sokerista tehdyt koirat - tai niiden ulkoiluttajat
Meidän compaundilla on paljon koiria ja suurin osa niistä on aprikoosin värisiä villakoiria. Sateella en ole törmännyt muihin koiran ulkoiluttajiin, mutta noin vuosi sitten kun kävin ensimmäisen kerran talon kellarissa parkkihallissa, niin siellähän ne tätit tapasivat toisiaan koiriensa kera ja ulkoiluttivat fifinsä kätevästi sateelta suojassa.

Kiinalaisia juttuja (vol.1)

Huh hellettä! IPhonen sääapsi näyttää aina päivän ylimmän ja alimman lämpötilan. Viikon sisällä Shanghaissa se on näyttänyt useimpina päivinä noin 30/25. Silti lämpötila on kohonnut pilvisinäkin päivinä +37 asteeseen. Lämmintä on siis riittänyt. Sisätiloissa on onneksi miellyttävää ilmanjäähdyttymien ansiosta ja töitä jaksaa tehdä hyvin - ja niitäkin on riittänyt. Koko loppuvuosi näyttää kiireiseltä, mutta mielestäni pelkästään positiivista haipakkaa! Motivoidun ja aktivoidun parhaiten sopivasta kiireestä.

Kiireiden vuoksi saattaa jäädä bloggailut vähemmälle ja ajattelinkin että voisin alkaa aina silloin tällöin muutaman kuvan kera postaamaan erilaisia kiinalaisia juttuja. "Kiinalaisilla jutuilla" tarkoitan asioita, jotka itsestäni tuntuvat erikoisilta, hauskoilta tai kummallisilta verrattuna omassa synnyinkulttuurissa omaksumiini asioihin.

Sharing happiness -karkkilaatikot
Todella monena aamuna töihin mennessä odottaa työpöydälläni pieni karkkirasia. Karkkirasia on lahja työkaverilta, joka on juuri saanut lapsen tai mennyt juuri naimisiin. Omasta näkökulmastani kiinalaisilla tuntuu olevan hoppu mennä naimisiin ja saada lapsi, ja monet todellakin avioituvat ja saavat lapsen 20-30 ikäisinä. Toimistolla ei meinaa edes pysyä vauhdissa kuka milloinkin on mennyt naimisiin tai saanut lapsen kun makeisrasioita ilmestyy niin tiuhaan työpöydälle. Monta kertaa on kysyttävä kollegalta keneltä se on tällä kertaa.

Vauvansaantionnen jakamista. Kaksi erilaista "sharing happiness"-rasiaa.

Nokoset missä vain milloin vain
Kiinassa voi ottaa nokoset missä vain milloin vain. Kävimme viikonloppuna jälleen Ikeassa lohenostoreissulla ja siellä on hyvin tavallista, että showroom tilojen sängyt ovat täynnä nukkuvia kiinalaisperheitä. On myös hyvin tyypillistä bongata nokosia torkkuva kiinalainen työpaikalta, puistosta, ravintolasta... käytännössä ihan mistä vain tahansa. Muutama kuukausi sitten käytiin viikonloppuna Nanjing Roadilla Burger Kingissä syömässä pikalounas. Siellä puketumisesta päätellen kyseisen hampurilaisravintolan päällikkö nukkui yhdessä ravintolan pöydistä nojaten pöytään. Nanjing Roadilla on aina/joka päivä tuhansia ellei jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä ja tämäkin hampurilaispaikka oli aivan täynnä. Silti ei ollut lainkaan ihmeellistä ja oudoksuttavaa, että joku ravintolan työntekijä voi mennä ottamaan nokoset ravintolasaliin. Suomessa ihan missä vain työpaikalla nukkumisesta saisi varmasti kenkää, enkä usko että kenelläkään tulisi mieleenkään Ikeassa ottaa kenkiä jalasta ja mennä koko perheen voimin johonkin esittelysänkyyn nukkumaan. Tai voihan se olla että mieleen on tullut, mutta varmasti sieltä häädettäisiin melko nopeaan ulos porttikiellon kera. Välillä tuntuukin, että täällä elää jossain Piilokamerassa... joku ottaa videota miten länsimaalaiset reagoi erilaisiin kiinalaisiin juttuihin.

Alla oleva kuvan otin ollessani lounastauolla Starbucksissa. Kaveri nukkuu tyttöystävänsä (tai vaimonsa) sylissä. Pakko muuten mainita, että KAIKKI muut Starbucksin asiakkaat olivat nenät kiinni älypuhelimissaan tai läppäreissään. Itsestäni se tuntuu hyvin oudolle, kun jos meen johonkin "ulos" syömään, haluan nauttia hetkestä ilman sähköpostia ja nettiä. Ruutua kun saa tuijottaa ihan riittämiin työssä. Noh.. tulihan minunkin napattua puhelin käsilaukusta ja otettua tämä kuva :)
Mietin välillä että pystyisköhän sitä itse mennä vaikkapa Starbucksiin ja ottaa ne nokoset. Ottais ne niinsanotut "power napsit" ja sitte ois virtaa kuin pienessä kylässä kun palaisi takaisin töihin. Juu ei! En osaa edes kuvitella! Minusta on ihana seurata ihmisiä ja ihan vaan nauttia hetkestä.

Nokoset Starbucksissa.

Lomilta lompsis!

Loma oli ja meni ja nyt jo ensimmäinen työviikko miltei takana. Ajatukset pamppailee laidasta laitaan ristiriitaisiin fiiliksin Suomen ja Kiinan välillä. Lomalla jälleen minulta kysyttiin useita kertoja kumpi paikoista tuntuu enemmän kodilta. Enkä usko että voin siihen edes vastata tai sitten vastauksena olisi toisena päivänä Kiinan koti ja toisena Suomen koti. Paikkoja ei sinänsä pysty vertailemaan ja muistan kun eräs kauan maailmalla asunut suomalainen neuvoi meille jo ennen Kiinaan muuttoa, että "älkää sitten vertailko paikkoja keskenään, koska ei niitä voi verrata". Ja se on kyllä ihan totta. Kun olen Suomessa minulla on melko pian ikävä Shanghaihin ja Shanghaissa kaipaan joitain asioita Suomesta. Kirjoitinkin aiheesta jokunen blogi sitten.

Vaikka lomalla jo kaipasinkin takaisin Shanghaihin, olisin toivonut voivani lomailla vielä pari viikkoa lisää. Kolme viikkoa on mielestäni liian lyhyt aika todelliseen irtautumiseen työstä ja enkä tiedä pääseekö siitä kunnolla edes irtautumaankaan, jos lomaviikon jälkeen tiedossa on jo odottavia deadlineja - kyllä ne aina siellä alitajunnassa jyllää. Yritys oli kyllä hyvä. En kantanut läppäriä mukanani lomalle enkä kurkkinut sähköpostejani kännykästä. Silti lomasta meni muutamia päiviä työhön liittyvien asioiden hoitamiseen. Noh.. ei ne työasiat viisuminsaantijännitystä lukuunottamatta mitään työstressiä aiheuttanut, vaan hoituivat aina jonkun muun ajanvieton siivellä. Ne pari lisäviikkoa olisi tullut tarpeen vielä omalle ajalle eli sellaisille hetkille, jolloin olisi vielä voinut extemporeena tehdä jotain mitä itse haluaa ilman sovittuja aikatauluja. Suomessa sitä aina haluaa hoitaa perusasiat kuten hammaslääkärissä käynnin, kampaajan, koiran käyttämisen eläinlääkärissä, pestä ikkunat, kitkeä rikkaruohot, tavata kaikki mahdolliset ystävät ja sukulaiset ja vaikka mitä. Ja vaikka todellakin nautin kaikista näistä asioista (paitsi en tietenkään hammaslääkärillä käynnistä, mutta voin kertoa, että sekin on helpompi ja turvallisempi asia hoitaa Suomessa) ja todellakin haluan tavata mahdollisiman montaa ystävää ja sukulaista, niin silti kolmeviikkoinen tuntui päättyessään melkoiselta pikajuoksulta paikasta toiseen. Mutta en valita. Nautin kyllä joka hetkestä. Niitä hetkiä olisi vain toivonut muutaman lisää ja pitemmän kaavan kautta.

Oli ihanaa kun sää helli lomailijoita, vaikka Shanghain tropiikista Suomeen matkatessa toiveena olikin joku normaali suomalainen kesä alle 20 asteen lämpötilalla, edes lumisade ei olisi haitannut. Helpointa lomailussa oli se, että tiesimme Chilin olevan Shanghaissa hyvässä hoidossa. On pakko mainitakin että on olemassa käsittämättömän hyviä ihmisiä, jotka pyyteettömästi auttavat ja huolehtivat. Molemmissa maissa koirillamme on ollut onneksemme ihania ihmisiä niistä huolehtimassa. Kiitos te ihanat! Toivottavasti voin joskus tarjota vastapalvelua.

Minua muuten luultiin lentokoneessa lentoemännäksi kun seisoin koneen takaosassa odottamassa pääsyä vessaan. Yksi kiinalainen pyysi kuumaa vettä, toinen ojensi minulle roskia laitettavaksi roskikseen ja yksi länkkärimies pyysi Coca-Cola tölkkiä. Yksi lentoemo hieman pahoittelevan oloisesti sanoi minulle että seuraavalla kerralla kannattaa harkita eri asuvalintaa. Minulla oli yllä Peakin tummansininen mekko, jossa hihoissa on kaksi valkoista vaakaraitaa. Ja yritin kyllä olla heille avuksi. Vain roskia minulle ojentanut kiinalaisnainen tajusi etten ollutkaan yksi työntekijöistä ja pyyteli nolostuneena kovasti anteeksi. Mitä noista. Minusta tilanne oli vain hauska :) !

Eilen työarkeenpalaamistuskaa lievensi toimiston lähikulmalle avattu Starbucks.
Upouutena paikka oli vielä siisti ja kulumaton ja mikä parasta - ilmastoitu! Voi olla että muutama tuleva lounasbreikki tulee vietettyä cafe americanon parissa. Vielä kun saisin äkkiä uuden kortin jollekin hyvälle kuntosalille, jotta pääsisi treenamiseen makuun, niin normiarki olisi tervetullut!

Napo

Minulla ei koskaan ole ollut idoleita. En ole diggaillut mitään bändiä, popikonia tai näyttelijää mitenkään erityisen suuremmalla intensiviteetillä. Tai päinvastoin ihailen ja kunnioitan monia henkilöitä erilaisten hyvien luonteenpiirteiden, tekojen tai muiden mielestäni arvostettavien ominaisuuksien vuoksi. Julkisuuden henkilöistä yksi ihailemani henkilö on Koirakuiskaaja Cesar Millan. Hän on suurenmoinen koirien kanssa, mutta mielestäni vielä lahjakkaampi ihmistuntija ja terapeutti. Useimmitenhan koirissamme ei ole mitään vikaa vaan meissä itsessämme.

Tässä lyhyt pohjustus sillä seuraavaksi aion sanoa jotain, mitä ihailemani Koirakuiskaaja olisi melko varmasti kovasti vastaan. Napo on minun esikoiseni. Ceasar Millan sanoo aina että ensimmäiseksi koira on eläin, seuraavaksi jonkun rotuinen jne, mutta että koiraa ei saisi koskaan pitää lapsena. Olen ehdottomasti realisti luonteeltaani ja voin vannoa että itsekin ajattelen kyllä ensin niin että koira on eläin. Se että puhelen itseäni koirieni mammana tai äiskänä on ihan hassuttelua mutta asiassa puolikas totuutta. Minulla ei ole omia lapsia (mikä on täysin oma päätökseni) ja minulle koirat ovat koiria, mutta myös perheenjäseniä, joista olen sitoutunut sydämessäni pitämään hyvää huolta.

Pikku Piipana -blogin aloitettuani olen kirjoittanut paljon Chilistä. Enemmän kuin Naposta. Tietysti siksi että Chilin kanssa kaikki on ollut tutustumista ja uuden opettelua ja että Chili on ollut blogin aloittaessa luonamme ja Napo kaukana Suomessa. Silti emme ole missään nimessä unohtanut Napoa ja molemmat koirulit ovat meille yhtä tärkeitä ja rakkaita. Tähän voin myös lisätä että miltei kaikki koirat ja kaikki eläimet ovat lähellä sydäntäni. Ja että viimeksi tänään surin ruohonleikkurilla silpomaani sammakkoa ja funtsin ääneen, etten ikinä voisi pitää maatilaa, koska en voisi kuvitellakaan possuja, lampaita ja lehmiä ruokana tai elinkeinona, jos olisin hoivannut niitä ja huolehtinut niiden olosuhteista.

Mutta nyt Napoon ❤️!
Eräs ihana ja uusin tuttavuuteni kommentoi Napoa facebookin kuvakollaasin perusteella "tuhannen ilmeen koiraksi". En ollut aiemmin nähnyt tai ajatellut Napoa niin, mutta sehän pitää täysin paikkansa. Naposta voi todella nähdä eri tunnetilat. Olen nytkin varma että Napo on hyvin tyytyväinen ja onnellinen meidän kanssa kotona, mutta välillä siitä näkee häivähdyksen surullisuutta ja se on varmasti Napoa hoitavan perheen ikävöintiä. Napo on jo pitkälti yli seitsemän vuotias. Napo on aina ollut hyvin energinen ja iloinen tyyppi, ja tottunut liikkumaan kanssani paljon. Pentuna Napolla meni pitkään oppia sisäsiistiksi, ja muistan kuinka usein pääsin töistä kotiuduttua ensimmäiseksi siivoamaan pissoja ja välillä kakkoja seiniä myöten. Napo on ensimmäinen koirani aikuisiällä ja Napo on otettu meille pitkän odotuksen ja suunnittelun jälkeen. Napo on myös opettanut minua monissa asioissa ja ollut vankkumattoman lojaali kaveri jo monta vuotta. Toivotaan että vähintään yhtä monta yhteistä vuotta ja ilon hetkiä ja lenkkeilyjä on vielä edessä ❤️!

Napo ei koskaan hauku tai ärise lenkillä toisille koirille. Napo on äärettömän sosiaalinen, kiltti ja hyväluonteinen koira. Napo on fiksu ja väitän, että jos itselläni olisi ennen Napon ottamista ollut enemmän kokemusta koirista ja koirien kasvattamisesta ja kouluttamisesta, olisi Napo varmasti ollut helppo ja valpas koulutettava. Kävimme pentuaikana tokossa ja muutamissa koiranäyttelyissä, mutta koin aina ettei koiranäyttelymeininki ollut vilpitöntä ja rehtiä, eikä oikein muutoinkaan mun juttu. Toko oli ihan jees, ja opimmekin yhdessä kaikki perussetit siellä.
Napo on myös äärettömän sosiaalinen ja menee aina kaikista avoimista ovista sisään ja naapurit ovatkin melko usein ystävällisesti palautelleet koiraamme meille milloin käsivarsilla ja välillä auton kyydissä. Onneksi meillä on vain hyviä naapureita ja luotettavia sellaisia ja mikä parasta - kaikki tuntuvat tykkäävän Naposta!

Mitä sulle kuuluu?

Sinulta on varmasti kysytty useasti mitä sulle kuuluu ja olet varmasti kysynyt samaa tuttaviltasi. Mutta vastaammeko koskaan ihan aidosti kysymykseen. Tilanteesta pääsee livahtamaan helpommin, jos kuittaa vaan kaiken olevan ok, eikä muutenkaan ole kivaa tai kohteliasta heti työntää toisen syliin omia asioita - oli ne sitten hyviä tai huonoja - ennen kuin varmistuu siitä että toinen haluaa todella kuunnella ja on aidosti kiinnostunut. On pakko myöntää että itsekin tulee usein kyseltyä kuulumisia ihan vain kohteliaisuudesta, varsinkin jos kielenä on englanti tai kiina. Kysymys on ikäänkuin tervehtimistä kuitenkin osoittamalla hienotunteisesti kiinnostusta työkaveria tai tuttavaa kohtaan. Mielestäni hyvin positiivista, olkoonki sitten "vain" kohteliaisuutta. Minulla on eräs amerikkalainen työkaveri, jonka kanssa kerran juttelimme siitä, että miten kuuluisi kysellä mitä tuttavillemme oikeasti kuuluu. Hänen mielestään "How are you?" kysymykseen kuuluukin aina vastata kevyen positiivisesti ja hyvin lyhyesti ja esittää sama kysymys kysyjälle. Mutta jos haluaa ihan oikeasti kuulla mitä kaverille kuuluu, tarkennetaan sitä kysymällä "Really?" Työkaverini mielestä sitten pitää olla valmis kuuntelemaan mahdollisesti oikein ajan kanssa.

Joskus täällä maailman toisella laidalla on tullut hetkiä, että olen miettinyt että aika harvoin tulee kyseltyä suomituttujen kuulumisia. Ehkä facebookin tilapäivitykset on hoitanut asiaa melko huolella. Pelkästään erilaiset hymiöilmeet seinällä antaa kyllä suuntaa kavereiden mielialasta. Mutta olishan se melko säälittävää, jos luottaisi vain kuvan, hymiön tai tekstin sisällön luomaan mielikuvaan. Ei siinä paljastu kaverin tunteet, ääni, ryhti tai silmissä vilkkuva ilo tai häivähdys surusta.

Mulle kuuluu hyvää! Pian koittaa loma ja nyt voi jo yhden käden sormin laskea öitä kun pääsee Suomen kotiin saunomaan ja nukkumaan Napo meidän välissä. Niin... Chilihän meidän välissä jo nukkuukin eli hellyttiin taas ja annettiin koiran tulla sänkyyn <3. Kun joku päivä saadaan karvasisarukset samaan kotiin, on meidän pakko ostaa isompi sänky.

Aurinkoista Heinäkuuta kaikille!

Citykoira

Luumusateet jatkuu Shanghaissa. Onneksi Chili on varsinainen hienohelma, joka ei nauti saateesta tai märästä nurmikosta jolle menee tarpeensa aina tekemään, ja tekeekin ne sateella välittömästi, jotta pääsee kääntymään äkkiä takaisin sisälle. Varsin kompakti kaupunkikoira! :)

Pikkupiipanamme on viikon kuluttua puolen vuoden ikäinen ja on kyllä ilostuttanut meidän arkea ja yllättää meitä päivittäin fiksuudellaan. Chili kulkee nätisti hihnassa, mutta vielä nätimmin vapaana. Vapaana ollessa se seuraa meitä todella valppaasti ja pitää huolen eli jää odottamaan, jos jompikumpi jää kävellessä hieman jälkeen esim. kengännauhoja sitomaan. Koira myös tottelee meitä ja pysähtyy kun sille sanoo "seis". Tyttö ei ole vielä kertaakaan räksyttänyt muille koirille tai yhtään millekään ja on muutenkin todella sosiaalinen tapaus. Asuinalueellamme on paljon vesialtaita joihin ei ole mitään esteitä, eikä Chili ole ainakaan vielä niihin koskaan onnistunut pulahtamaan eikä ole osoittanut niihin erityistä kiinnostusta. Myös alueen portaissa kulku on sujunut jo pitkään vauhdikkaasti ja ongelmitta. Chilin motoriikka on kehittynyt huomattavasti nopemmin kuin Napolla kehittyi. Muistamme ettei Napo osannut hypätä sohvalle vielä puolivuotiaana, kun taas Chili hyppii kuin aropupu isoja loikkia. Eilen jo luulin että nyt sattu pahasti, kun Chili loikkasi meidän leikkiessä sohvan selkänojan yli suoraan laminaattilattialle. Onneksi ei käynyt kuinkaan ja leikki jatkui Chilin noutaessa mulle sukkapalloa. Aina se nätisti istui ja antoi tassua, jotta heittäisin sukkapallon uudestaan ja uudestaan.

Talomme ulko-ovi on sähkökytkimellä avautuva ja sulkeutuva lasinen liukuovi. Chili osaa kulkea niistäkin hienosti eli varmasti tunnistaa pienen naksahdusäänen ovea avattaessa. Silloin kun Chili tuli meille, niin aika monta törmäystä tuli lasiovien kanssa :)
Myös hissit sujuu hienosti. Koira selvästi kuulee kumpi kahdesta hissistä pysähtyy meidän kohdalle ja odottaa nätisti. Jos hississä on muita ihmisiä, Chili haluaisi mennä kaikkia tervehtimään, mutta tottelee jos sanon "Chili nätisti" ja käy jalkoihini istumaan tai makaamaan. Toki silloin jos hissin muut matkustajat alkavat osoittaa Chilille huomiota leperrellen tai kumartuen silittämään tai rapsuttamaan, silloin Chiliä on turha yrittää rauhotella istumaan.

Ihan parasta on se, että Chili on jo sisäsiisti! Tiistaina työpäivä venyi miltei 10 tuntiseksi ja silloin pissat oli tehty astiaan. Astia on sellanen muovinen matala kaukalo, jossa on ritilä päällä ja sen alla semmonen pohjasta muovitettu paperi. Jätämme Chilin työpäivien ajaksi vessaan. Ja Chili jää sinne aina nätisti eikä koskaan yritä livahtaa oven raosta sitä sulkiessa. Jätän sille aina vettä, leluja ja jonkun pienen herkun.

Sateista mutta suloista loppuviikkoa! Sadepäivinä on ihana käpertyä työpäivän jälkeen soffan nurkkaan viltin alle lukemaaan kirjaa, juoda lämmintä teetä tai lasi punaviiniä pienen koiran käpertyessä viereen.

Mämmiä & simaa

Juhannuksen jälkeiset terveiset Shanghaista!

Me vietimme juhannusaaton työkavereiden kera Team Building -illassa, johon kuului keilausta ja illallinen kivassa länsimaalaisessa ravintolassa nimeltään Ashley. Ashleyn kattava buffa vapaine juomineen maksoi noin 23 €/hlö. Idyllinen ja edullinen paikka! Varmasti tulee mentyä sinne joskus uudestaan. (Kuva Ashleyn seinästä.) Lauantaina suurimman osan päivästä satoi ja lenkkeilimme aina sateen tauotessa ja välillä pienessä tihkusateessakin. Shanghaissa on alkanut Shanghai Dailyn mukaan luumusadekausi. Sataa useana päivänä peräkkäin lämpötilan pysyessä 22-27 asteessa, eli hyvin kosteanlämmintä säätä tiedossa loppukesäkuuksi. Sunnuntaina kuitenkin oli sateeton päivä ja pyöräilimmekin jälleen ympäri Shanghaita löytäen taas meille uusia paikkoja. Silti juhannus kului miettimättä juhannusta suomalaisena juhlapyhänä tai miten sitä yleensä vietettäisiin tai on vietetty. Tämä oli jo meidän toinen juhannus täällä ja sen lisäksi on jo iso liuta muitakin suomalaisia juhlapyhiä, jotka ovat kuluneet täällä melko normaalina arkena - useimmiten töitä tehden. On toki pitkälti itsestään kiinni onko juhlapyhistä halunnut tehdä täällä jotain erityistä. Ja taatusti ne expattiperheet täällä, joilla on pieniä lapsia, haluavat tuoda lastensa elämään suomijuttuja ja lukuisat juhlapyhät antavat hyviä teemoja. Ja suurin osa juhlista onkin mielestäni enemmän erityistä aikaa lapsille. Kiinan tärkeimmät juhlat ja juhlapyhät ovat kiinalainen uusi vuosi helmikuun alussa ja Mid-Autumn Festival syksyllä. Jouluna täällä näkee jo jossain määrin Merry Christmas -jouluvalaistuksia, ja Halloweenina ostoskeskuksissa jenkeistä kopsattua halloweenkrääsää.

Minulle juhlapyhättömyys on sopinut hyvin. Ennen Shanghaihin muuttoa kuuluin ihmisiin, jotka eivät erityisesti nauti juhlapyhistä. Minua on ahdistanut rutiinit; että pitää tehdä jotakin vain siksi ettei kukaan mahdollisesti pahastu. Toki ymmärrän että joulua, juhannusta tai syntymäpäiviä vietetään vain kerran vuodessa, mutta entä jos itse haluaakin juuri sinä päivänä tehdä ihan jotain muuta, tai olla tekemättä mitään. Miksei jouluna voisikin vaikka syödä mämmiä ja huuhdella se alas simalla? Ainahan kehotetaan kuuntelemaan omaa sisintä ja tekemään juuri niin kuin itse haluaa. Itselleni maantieteellinen etäisyys toi tauon ja tietynlaisen vapauden tunteen kaikista rutiineista ja vanhoista tottumuksista ja on ollut ihana huomata, että niitä on taas joltain osin alkanut kaivata.

Olen antelias ja tykkään antaa lahjoja ja muistaa ihmisiä, mutta mielelläni teen sen ilman merkkipäivää tai sen suurempaa syytä. Haluan tehdä niin. Usein kun menen jollekin kylään vien mukanani jotain pientä; keksipaketin, sipsipussin, leivän, viinipullon, lapsille tikkarit... mitä milloinkin. En aina, mutta sattumanvaraisesti. Sen arvolla, mitä haluan antaa, ei mielestäni ole mitään merkitystä. Enkä todellakaan odota vastaanottajalta kiitosta, enkä missään nimessä sitä, että jos ja kun hän tulee meille kylään, että pitäisi tuoda jotain. Itseasiassa lopetin itse viettämästä synttäreitäni kun täytin 30. Silloin mietin oliko minulla joku kolmenkympinkriisi, mutta kyseinen kriisi on tainnut kestää jo monta vuotta ;)
Myöhemmin olen ajatellut, että ehkä en vaan halua kutsua ketään juuri silloin kun minulla on syntymäpäivät, etten vain ikäänkuin kutsuisi tuomaan minulle jotain lahjaa. Eihän minulla toki ole mitään lahjoja vastaan, mutta jos minulle joku joskus haluaa jotain antaa, toivoisin sen tulevan ihan jostain muusta syystä ja haluan antaa kaikille vapauden tehdä kuin he itse haluavat. Minusta ehkä parasta on kun joku poikkeaa etukäteen ilmoittamatta käymään vain katsomassa ollaanko kotona ja kysymässä mitä kuuluu.

Sano se!

Yksi tavallinen päivä. Ajan fillarilla töihin 3,5 km matkan. On kuuma - yli 30 astetta - vaikkei aurinkoa näykään. Olen opetellut ajamaan hitaasti nautiskellen Shanghain vilkkaasta aamuliikenteestä. Kyllä! Siitä voi nauttia. On mukava seurata ihmisiä, miten he liikkuvat ja miten he pukeutuvat ja miten liikenne välillä jumittuu jonkun tehdessä uukkarin keskellä pahinta ruuhkaa tai kuinka ihmeellisen joustavasti liikenne soljuu, vaikka joku ajaisikin autollaan vastapalloon ja vaikka kaikki kiinalaiset kääntyessään eivät katso sivuille eikä taakseen. Ylitän ison neljäkaistaisen tien, jossa on pakko hypätä korkeiden kynnysten vuoksi pois satulalta ja taluttaa pyörä tien yli. Tämän tien ylityksen jälkeen on pieni kapea puistokaistale, jossa näen päivittäin muutamia puistotyöntekijöitä. Yksi "Puistopappa" (joksi olen hänet nimittänyt) moikkaa: "Ni hao!". Tervehdimme joka päivä. Kerran oli kaksi peräkkäistä päivää, jolloin Puistopappa ei moikannutkaan. Ihmettelin tuolloin että olenkohan joskus itse kulkenut ohi huomaamatta ja moikkaamatta tai että onko esimerkiksi joku länsimaalainen käyttäytynyt häntä kohtaan ikävästi ja nyt jättäisi sitten minutkin länkkärinä huomiotta. Olin harmissani, mutta onneksi harmitus osoittautui turhaksi heti kolmantena päivänä jolloin kaveri oli jälleen jo kaukaa minut nähdessään koko käsivarsi ylhäällä ja hymy korvissa. Kivi vierähti hartioiltani.

Toimistorakennuksessa on vain kaksi hissiä, joilla pääsee toimistoomme 15. kerrokseen. Yleensä hisseihin on hirmuiset ruuhkat ja niihin pääsyä joutuu odottamaan useita minuutteja. Hississä ei muuten ole numeroita (eli kerroksia) 4 ja 14, koska ne tarkoittavat jotain ikävää, muistaakseni kuolemaa. Nyt hisseille ei ollut ruuhkaa, vaan olin yksin. Ennen kuin hissi saapuu alas, vierelleni on tullut nätti kiinalainen tyttö. Tytöllä on pitkät, kiiltävät ja paksut mustat hiukset, joiden latvat ovat noin 10 cm latvoista sellaset kivat punaiset. Sellaiset punaiset niinkuin Jannika B:llä. Ajattelin että tyttö oli kaunis ja että hänellä oli tosi kivat hiukset. Samassa tyttö sanoi minulle: "I love your hair, it's white and so beautiful". Minunko hiukset kauniit? Mulla on varmaan yhtä pitkä juurikasvu kuin tytön "jannikabeeliukuvärjäys" minun puolen vuoden kampaajallakäyntivälin ansiosta ja hiukset näyttää koko ajan likaisilta, jos en pese niitä päivittäin. Ja miksi ihmeessä en itse heti kehunut sen tytön hiuksia? Olisinpa ehtinyt ensin! Kiitin tietysti ja kerroin samantien että juuri ajattelin, että HÄNEN hiukset on tosi kivat! Mutta harmitti että miksi en heti sanonut sitä.

Kirjotin jo aikaisemmassa blogissa, että olen jo useamman vuoden pyrkinyt pitämään suuni kiinni, jos minulla ei ole asiasta tai tilanteesta mitään positiivista sanottavaa. Mutta vastaavasti olen myös pyrkinyt sanomaan ääneen jos ajattelen jostain henkilöstä jotain hyvää, jos sillä on kivat kengät tai se on mielestäni laihtunut tai se näyttää just tänään tosi hyvälle jne. Viimeksi tänään katsoin erään kollegani puhetta videolta, niin samantien lähetin hänelle viestin, jossa kehuin hänen selkeää puhetta ja itsevarmaa esiintymistä. Mutta tätä ominaisuutta minun pitäisi itsessäni lisätä. Sanoa hyvää! Itselleen siitä saa hyvän fiiliksen.

Mietippä kun seuraavan kerran olet kassajonossa, työpaikan lounaalla tai missä tilanteessa tahansa. Varmasti näet jossain jotain kivaa tai hyvää. Go ahead and say it! Mutta muista - hyvällä maulla.

Iloista Juhannusta!

Minäkö laskelmoiva?

Rakennusaikana työpaikalla järjestettiin englanninkielen kursseja ja minä olin ryhmässä, jossa me vain keskusteltiin englanniksi. Opettaja aina kysyi mitä kellekin kuului ja minun tarinat olivat luonnollisesti pelkkää raksailua ja listasin innoissani kuinka monta metriä tai kilometriä olin maalannut lautaa tai monta kiloa kantanut kiviä jne. Opettaja silmät pyöreinä kerran totesi minun olevan laskelmoiva tyyppi. Minäkö? En kyllä tiedä onko laskelmoiva oikea adjektiivi, koska sana laskelmoiva on mielestäni sävyltään hieman negatiivinen. No en kuitenkaan sitä negatiivisesti ottanut. Mutta todellakin lasken tekemisiäni. Merkkaan kaikki liikkumiset heiaheiaan ja ennen heiaheiaa, sain joka vuosi naisten kympiltä kuntokalenterin, johon listasin kaiken ja vuoden lopussa laskin ne yhteen. Minusta on ainoastaa hauskaa seurata kuinka monta kilometriä tai tuntia on tullut lenkitettyä koiraa, juostua, siivottua, zumbattua ja vaikka mitä. Ja kivaa on myös verrata kuinka paljon eri vuosina on tullut tehtyä mitäkin. Ja mitä itse siitä hyödyn? En varmasti mitään – tykkään vaan siitä. Ja varmasti aika moni on kuullut minun puoltavan esimerkiksi koiran hankintaa ilmoittamalla kuinka monta kilometriä pelkästään koiraa ulkoiluttamalla olen saanut vuoden aikana liikuntaa. Pitää muuten mainita, viime vuonna juoksin 600 km. Jonkun mielestä se ei ole mitään ja vetää itse saman verran kuukaudessa. Mutta minulle se on paljon ja olen siitä ylpeä. Tänä vuonna tähän mennessä olen juossut vasta piirun yli 100. En silti tavoittele mitään tiettyjä määriä. Olen nautiskelija ja nautin myös liikunnasta ja minulle liikunta on elämäntapa.

Yhä useammin lenkkeilen niin, että vain menen. En päätä etukäteen menenkö juoksemaan vai kävelemään, menen vaan. Hengittelen, haistelen, kuuntelen ja ajattelen ilman määränpäätä. On ihanaa kun voi antaa oman kropan tai mielen päättää millä tuulella tänään ollaan ja antaa viedä. Ilmaista lääkettä ja terapiaa. Luin joskus jostain sporttilehdestä että juokseminen on kuin mielialalääkettä aivoille. Uskon ja allekirjoitan. Tosin kaikki muu liikunta varmasti ajaa saman asian. Olen muutaman kerran purskahtanut itkuun juostessa, pyöräillessä ja kerran-pari spinningissäkin. Ja pelkästään onnesta ja hyvänolon tunteesta. Silti en pakota itseäni koskaan urheilemaan. Jos on olo että olohuoneen lattia kutsuu enemmän, niin taatusti jään siihen paikoilleni makaamaan.

Kuva Shanghain puolimaratonin jälkeen 1.12.2013. Kyllä vielä voisin puolikkaan juosta uudestaan joku päivä, mutta mitään himoa minulla ei ole täysimaratonin juoksemiseen.

"Mitä kaipaat Suomesta?"

Yli vuosi ja yhdeksän kuukautta kaukana maailman toisella laidalla ja en voi sanoa tuntevani hirmuista koti-ikävää Suomeen. Välillä mietin onko minussa jotain vikaa, tai olenko muuttunut jotenkin? En usko. Tai jos olen jotenkin muuttunut, niin enemmän tunnen eläväni hetkessä kuin ennen Shanghaihin muuttoa. Nykyään pysähdyn paljon useammin miettimään ja tuntemaan omia tuntemuksia ja pyrin nauttimaan jokaisesta eletystä hetkestä täysin siemauksin. Ja kun olemme Suomessa, kaipaan Shanghaihin - ainakin joiltakin osin.

Minulta on usein kysytty: "Mitä kaipaat Suomesta?"
Tässä muutamamia:



1. Napo
Mun karvalapsi numero 1. Napon tuomista Shanghaihin on mietitty niiiiin paljon ja useilta eri kanteilta ja olen jopa tehnyt yhden matkan Suomeen pelkästään tarkoituksena hakea Napo luoksemme. Aluksi tunsin itseni vastuuttomaksi ja huonoksi koiranomistajaksi hyläten koiran niin pitkiksi ajoiksi. Asiaan liittyy monta mutkaa byrokratiasta erilaisiin riskeihin. Ja kun näitä asioita on verrattu siihen, että Napolla on erittäin hyvä perhe Suomessa siitä huolehtimassa, olemme valinneet tämän vaihtoehdon. Ja ollaan iloksemme saatu huomata, että Naposta on tullut vain entistäkin sosiaalisempi tyyppi, ja aina kun tavataan pitkän ajan jälkeen, Napo on kuin olisimme olleet vain tunnin ruokaostoksilla tai puoliminuuttia viemässä roskia. Ja hoitoperheen luo Napo menee aina intoa täynnä kuin ilmapallo.

2. Talo
Oma itsetehty koti omien unelmiemme ohjaamana. Kun olemme Suomessa, emme malttaisi kotoonta irtaantua mihinkään. Aina kun mennään Suomeen, laitan ensimmäiseksi saunan päälle ja alan siivoamaan. Sitten vain nautimme! On myös ihanaa kun ei tarvi ulos tai sisälle päästäkseen odottaa hissiä ja varsinkin koiranpennun kanssa on tullut mietittyä, kuinka helppoa Suomessa on piipahtaa ulkona.

3. Auto
Kiinassa emme pääse ajamaan autolla. Tai kyllä pääsisimme, jos suorittaisimme kiinalaisen ajokortin. Ajokorttia varten pitää lukea kiinalaiseen tyyliin englanniksi käännettyä tekstiä 574 sivua! Muistaakseni virheitä saa olla kymmenen. Ollaan kyllä kuultu tarinoita, että ajokortin voisi saada rahalla, mutta myös kuultu, että tämä keino olisi nykyään melko mahdotonta. Kun Shanghaissa sataa, voi mennä helposti tuntikin että saa taksin ja turha kiire kannattaa unohtaa, oli sitten mitä menoa tahansa. Tällaisina päivinä auto ja sen tuoma oma vapaus olisi kiva. Ja vaikka liikenne Shanghaissa on ihan hullua -  kukaan ei käytä vilkkua, kukaan ei katso sivuille tai taakse ja on takaanta tai sivusta tulevan velvollisuus väistää - niin en pelkäisi liikkua täällä autolla.

4. Puhdas ilma
Suomessa puhdas ilma on itsestäänselvyys ja sitä todella toivoisi voivan purkittaa mukana tänne. Shanghaissa ollaan usein ilmansaasteiden vankina. Ilmanlaatua on pakko seurata ja liikkuminen ulkona on mietittävä ja suunniteltava kulloinkin vallitsevan ilmanlaadun mukaan. Esimerkiksi viime vuoden joulukuussa oli ilmansaasteet koko kuukauden taulukossa alueella "Hazardous", joka tarkoittaa sitä, että myös sisätiloissa täytyy olla hyvin rauhallisesti turhia rehkimättä ja kaikkea ulkonaliikkumista vältettävä. Joulukuussa hankimmekin neljä ilmanpuhdistinta pikkuruiseen asuntoomme, ja kaikki niistä "jauhaa" jatkuvasti päällä.

5. Elintarvikkeet
Suomessa voi luottaa elintarvikkeiden korkeaan hygieniaan ja valinnanvara on huikea verrattuna Shanghaihin. Ruoka on myös paljon halvempaa Suomessa. Karssuja ei kai lasketa elintarvikkeisiin, mutta ennen Kiinaan muuttoa olen lukeutunut makeisten suurkuluttajiin, joten minulle ne on edustanut elintarvikkeita. Shanghaissa voisin sanoa päässeeni 90%:sti irti sokerista, mutta voi että... kyllä välillä käy mielessä Turkin pippurit, Ässä Mixit, Matador Mix, DaCapo, Liitulakut, Hedelmäaakkoset... lista mielessä käyneistä nameista on pitkä, mutta onneksi ne seikkailee mielessä yhä harvemmin.

6. Muut asiat
Nopea internet, tiskikone, normaali televisio, ystävät, sukulaiset, pururadat, metsälenkit, järvivedessä uiminen, neljä selkeästi erilaista vuodenaikaa ja kampaaja. Blondina ei voi käyttää paikallista kampaajaa, tai saa hyvin äkkiä käppyrälle poltetun sinisen pään. Tästä ei ole omia kokemuksia, mutta luotan useiden vaaleiden lajitoverieni kokemuksiin. Itselleni tärkeimpiin ihmisiin liittyen haluan vielä lisätä, että tiedän että tapaan teitä vielä. Ettekä te ole elämästäni mihinkään hävinnyt, vaikka olisitte maantieteellisesti missä tahansa. Kyllä te elätte minussa ja ajatuksissani, ja siitä todistaa se, että näen teitä olemuksina, ilmeinä, eleinä ja joskus tietyissä kasvonpiirteissäkin täällä tapaamissani ihmisissä. Quite creepy isn't it?

Mitä Sinä haluaisit kuulla elämisestä Shanghaissa?

Fish dumplings

Kiinassa yritys tarjoaa lounaan kaikille työntekijöille. Yhden lounaan hinta on 14-20 RMB:tä eli maksimissaan 2,5 euroa. Lounaan kustantaminen työntekijöille perustuu siihen, että yritykset haluavat varmistaa, että työntekijät syövät työpäivän aikana ja jaksavat täten tehdä töitä ja pysyvät terveinä ja hyvinvoivina. Kiinalainen lounas on yleensä aina riisiä, kasviksia ja lihana kanaa tai possua. Joskus lounas voi myös olla nuudeleita tai dumplineita. Dumplinit ovat höyryttämällä kypsytettyjä taikinapalleroita, joiden sisällä yleensä on jauhelimaista mössöä. Ennen viime lauantaita pääsääntöisesti kaikki dumpliniensyöntikokemukseni ovat olleet positiivisia ja olen voinut ääneen sanoa tykkääväni niistä ja joskus niitä on tehnyt ihan mielikin.Muutoinkin olen Shanghaissa vietetyn ajan tottunut moniin uusiin makuihin ja useammin syön työpaikkalounaan kuin omia eväitä. Omat eväät toki olisi aina paremmat ja lähes joka päivä ehdin huolehtimaan siitä, ettei puolisoni joudu lähtemään työhön ilman eväsrasiaa. Hänelle ei kiinalainen ruoka tipu enää lainkaan. Kun itse valitsen kiinalaista, koen olevani tasavertainen kollegoideni kanssa. Eikä minun tarvitse koko annosta koskaan saada alas. Kiinalaisetkin jättävät ruokaa aina ihan hirmuiset määrät. Jostain luinkin, että Kiinan kaikilla ruuantähteillä ruokkisi koko Venäjän – tai ainakin joku hirmu iso alue se oli. Olen mahdottoman surkea luvuissa, enkä muista kyseistä tarinaa tarkalleen, mutta määrä kuitenkin kuulosti lukemishetkellä ihan hirveältä, kun toisaalla liian moni kärsii nälänhädästä. Enkä itse tietenkään halua lisätä ruuantähteiden määrää maapallolla, mutta asia ei varmasti ole niin mustavalkoinen että siihen kannattaa minun lähteä pureutumaan ja eikä ainakaan tässä kirjoituksessa.

Osallistuin viikonloppuna kaladumplinien valmistuskurssille. Kurssipaikka ”the kitchen at…” sijaitsi French Concession-alueella Puxin puolella melkoisen rähjäisellä sivukujalla. Vaikka paikkaan meneminen hieman arvelutti, niin toimitilat osoittautuivatkin todella siisteiksi ja tyyliltään kansainväliseksi. Minun lisäksi kurssilla oli neljä muuta länsimaalaista. Opetus tulkattiin englanniksi ja kaikki ohjeet olivat hyvin selvät ja johdonmukaiset. Oli aika hauskaa pukea hieno, hyvänlaatuinen kokkausessu päälle ja päästä isoon keittiöön touhuamaan! Ensin vaivattiin taikina, sitten tehtiin täyte ja lopuksi sitten askarreltiin mustekalan näköisiä kyhäyksiä, jotka sitten höyrytettiin kuusi minuuttia liedellä ja pian päästiin maistelemaan. Vaikka kaikki raaka-aineet (taikina, karppi, pähkinä, katkarapu, possunkylki, siitakesieni) näyttivät ja tuoksuivat hyvälle, oli lopputulos – siis maku – ihan järkyttävä. Annokset näyttivät lopussa ihan ookoolta, mutta maussa oli jotain tosi ihmeellistä minun nystyröille. Ehkä se oli yksi yrtti, mitä lisäsimme loppuvaiheessa, koska muistan tulkin selittäneen, etteivät kaikki pidä siitä ja sitä voi laittaa oman mieltymyksen mukaan enemmän tai vähemmän. Yrtti näytti persiljalta, mutta sen oli pakko olla jotain muuta. En myöskään pitänyt dumplinin täytteen rakenteesta. Jotenkin se oli hirmun karkeaa. Vaikka karppi vedettiin blenderillä mössöksi, niin ehkä pähkinät ja katkaravut jäivät liian isoiksi pureskella. Aikaisemmin syömäni dumplinit ovat olleet pehmeitä ja suussa helposti sulavia nyyttejä.
Kokemuksena dumplinien valmistus oli kuitenkin todella hauskaa ja toki täytteen voi tehdä ihan mistä vain itselle mieluisasta elintarvikkeesta. Reilun puolentoista tunnin mittainen kurssi maksoi tarvikkeineen noin 45 euroa ja mielestäni hinta oli kohtuullinen paikan ja tarvikkeiden tason huomioon ottaen, ja siitä että sai jälleen yhden mielenkiintoise huippukokemuksen lisää, tutustuen samalla uusiin ihmisiin.