Citykoira

Luumusateet jatkuu Shanghaissa. Onneksi Chili on varsinainen hienohelma, joka ei nauti saateesta tai märästä nurmikosta jolle menee tarpeensa aina tekemään, ja tekeekin ne sateella välittömästi, jotta pääsee kääntymään äkkiä takaisin sisälle. Varsin kompakti kaupunkikoira! :)

Pikkupiipanamme on viikon kuluttua puolen vuoden ikäinen ja on kyllä ilostuttanut meidän arkea ja yllättää meitä päivittäin fiksuudellaan. Chili kulkee nätisti hihnassa, mutta vielä nätimmin vapaana. Vapaana ollessa se seuraa meitä todella valppaasti ja pitää huolen eli jää odottamaan, jos jompikumpi jää kävellessä hieman jälkeen esim. kengännauhoja sitomaan. Koira myös tottelee meitä ja pysähtyy kun sille sanoo "seis". Tyttö ei ole vielä kertaakaan räksyttänyt muille koirille tai yhtään millekään ja on muutenkin todella sosiaalinen tapaus. Asuinalueellamme on paljon vesialtaita joihin ei ole mitään esteitä, eikä Chili ole ainakaan vielä niihin koskaan onnistunut pulahtamaan eikä ole osoittanut niihin erityistä kiinnostusta. Myös alueen portaissa kulku on sujunut jo pitkään vauhdikkaasti ja ongelmitta. Chilin motoriikka on kehittynyt huomattavasti nopemmin kuin Napolla kehittyi. Muistamme ettei Napo osannut hypätä sohvalle vielä puolivuotiaana, kun taas Chili hyppii kuin aropupu isoja loikkia. Eilen jo luulin että nyt sattu pahasti, kun Chili loikkasi meidän leikkiessä sohvan selkänojan yli suoraan laminaattilattialle. Onneksi ei käynyt kuinkaan ja leikki jatkui Chilin noutaessa mulle sukkapalloa. Aina se nätisti istui ja antoi tassua, jotta heittäisin sukkapallon uudestaan ja uudestaan.

Talomme ulko-ovi on sähkökytkimellä avautuva ja sulkeutuva lasinen liukuovi. Chili osaa kulkea niistäkin hienosti eli varmasti tunnistaa pienen naksahdusäänen ovea avattaessa. Silloin kun Chili tuli meille, niin aika monta törmäystä tuli lasiovien kanssa :)
Myös hissit sujuu hienosti. Koira selvästi kuulee kumpi kahdesta hissistä pysähtyy meidän kohdalle ja odottaa nätisti. Jos hississä on muita ihmisiä, Chili haluaisi mennä kaikkia tervehtimään, mutta tottelee jos sanon "Chili nätisti" ja käy jalkoihini istumaan tai makaamaan. Toki silloin jos hissin muut matkustajat alkavat osoittaa Chilille huomiota leperrellen tai kumartuen silittämään tai rapsuttamaan, silloin Chiliä on turha yrittää rauhotella istumaan.

Ihan parasta on se, että Chili on jo sisäsiisti! Tiistaina työpäivä venyi miltei 10 tuntiseksi ja silloin pissat oli tehty astiaan. Astia on sellanen muovinen matala kaukalo, jossa on ritilä päällä ja sen alla semmonen pohjasta muovitettu paperi. Jätämme Chilin työpäivien ajaksi vessaan. Ja Chili jää sinne aina nätisti eikä koskaan yritä livahtaa oven raosta sitä sulkiessa. Jätän sille aina vettä, leluja ja jonkun pienen herkun.

Sateista mutta suloista loppuviikkoa! Sadepäivinä on ihana käpertyä työpäivän jälkeen soffan nurkkaan viltin alle lukemaaan kirjaa, juoda lämmintä teetä tai lasi punaviiniä pienen koiran käpertyessä viereen.

Mämmiä & simaa

Juhannuksen jälkeiset terveiset Shanghaista!

Me vietimme juhannusaaton työkavereiden kera Team Building -illassa, johon kuului keilausta ja illallinen kivassa länsimaalaisessa ravintolassa nimeltään Ashley. Ashleyn kattava buffa vapaine juomineen maksoi noin 23 €/hlö. Idyllinen ja edullinen paikka! Varmasti tulee mentyä sinne joskus uudestaan. (Kuva Ashleyn seinästä.) Lauantaina suurimman osan päivästä satoi ja lenkkeilimme aina sateen tauotessa ja välillä pienessä tihkusateessakin. Shanghaissa on alkanut Shanghai Dailyn mukaan luumusadekausi. Sataa useana päivänä peräkkäin lämpötilan pysyessä 22-27 asteessa, eli hyvin kosteanlämmintä säätä tiedossa loppukesäkuuksi. Sunnuntaina kuitenkin oli sateeton päivä ja pyöräilimmekin jälleen ympäri Shanghaita löytäen taas meille uusia paikkoja. Silti juhannus kului miettimättä juhannusta suomalaisena juhlapyhänä tai miten sitä yleensä vietettäisiin tai on vietetty. Tämä oli jo meidän toinen juhannus täällä ja sen lisäksi on jo iso liuta muitakin suomalaisia juhlapyhiä, jotka ovat kuluneet täällä melko normaalina arkena - useimmiten töitä tehden. On toki pitkälti itsestään kiinni onko juhlapyhistä halunnut tehdä täällä jotain erityistä. Ja taatusti ne expattiperheet täällä, joilla on pieniä lapsia, haluavat tuoda lastensa elämään suomijuttuja ja lukuisat juhlapyhät antavat hyviä teemoja. Ja suurin osa juhlista onkin mielestäni enemmän erityistä aikaa lapsille. Kiinan tärkeimmät juhlat ja juhlapyhät ovat kiinalainen uusi vuosi helmikuun alussa ja Mid-Autumn Festival syksyllä. Jouluna täällä näkee jo jossain määrin Merry Christmas -jouluvalaistuksia, ja Halloweenina ostoskeskuksissa jenkeistä kopsattua halloweenkrääsää.

Minulle juhlapyhättömyys on sopinut hyvin. Ennen Shanghaihin muuttoa kuuluin ihmisiin, jotka eivät erityisesti nauti juhlapyhistä. Minua on ahdistanut rutiinit; että pitää tehdä jotakin vain siksi ettei kukaan mahdollisesti pahastu. Toki ymmärrän että joulua, juhannusta tai syntymäpäiviä vietetään vain kerran vuodessa, mutta entä jos itse haluaakin juuri sinä päivänä tehdä ihan jotain muuta, tai olla tekemättä mitään. Miksei jouluna voisikin vaikka syödä mämmiä ja huuhdella se alas simalla? Ainahan kehotetaan kuuntelemaan omaa sisintä ja tekemään juuri niin kuin itse haluaa. Itselleni maantieteellinen etäisyys toi tauon ja tietynlaisen vapauden tunteen kaikista rutiineista ja vanhoista tottumuksista ja on ollut ihana huomata, että niitä on taas joltain osin alkanut kaivata.

Olen antelias ja tykkään antaa lahjoja ja muistaa ihmisiä, mutta mielelläni teen sen ilman merkkipäivää tai sen suurempaa syytä. Haluan tehdä niin. Usein kun menen jollekin kylään vien mukanani jotain pientä; keksipaketin, sipsipussin, leivän, viinipullon, lapsille tikkarit... mitä milloinkin. En aina, mutta sattumanvaraisesti. Sen arvolla, mitä haluan antaa, ei mielestäni ole mitään merkitystä. Enkä todellakaan odota vastaanottajalta kiitosta, enkä missään nimessä sitä, että jos ja kun hän tulee meille kylään, että pitäisi tuoda jotain. Itseasiassa lopetin itse viettämästä synttäreitäni kun täytin 30. Silloin mietin oliko minulla joku kolmenkympinkriisi, mutta kyseinen kriisi on tainnut kestää jo monta vuotta ;)
Myöhemmin olen ajatellut, että ehkä en vaan halua kutsua ketään juuri silloin kun minulla on syntymäpäivät, etten vain ikäänkuin kutsuisi tuomaan minulle jotain lahjaa. Eihän minulla toki ole mitään lahjoja vastaan, mutta jos minulle joku joskus haluaa jotain antaa, toivoisin sen tulevan ihan jostain muusta syystä ja haluan antaa kaikille vapauden tehdä kuin he itse haluavat. Minusta ehkä parasta on kun joku poikkeaa etukäteen ilmoittamatta käymään vain katsomassa ollaanko kotona ja kysymässä mitä kuuluu.

Sano se!

Yksi tavallinen päivä. Ajan fillarilla töihin 3,5 km matkan. On kuuma - yli 30 astetta - vaikkei aurinkoa näykään. Olen opetellut ajamaan hitaasti nautiskellen Shanghain vilkkaasta aamuliikenteestä. Kyllä! Siitä voi nauttia. On mukava seurata ihmisiä, miten he liikkuvat ja miten he pukeutuvat ja miten liikenne välillä jumittuu jonkun tehdessä uukkarin keskellä pahinta ruuhkaa tai kuinka ihmeellisen joustavasti liikenne soljuu, vaikka joku ajaisikin autollaan vastapalloon ja vaikka kaikki kiinalaiset kääntyessään eivät katso sivuille eikä taakseen. Ylitän ison neljäkaistaisen tien, jossa on pakko hypätä korkeiden kynnysten vuoksi pois satulalta ja taluttaa pyörä tien yli. Tämän tien ylityksen jälkeen on pieni kapea puistokaistale, jossa näen päivittäin muutamia puistotyöntekijöitä. Yksi "Puistopappa" (joksi olen hänet nimittänyt) moikkaa: "Ni hao!". Tervehdimme joka päivä. Kerran oli kaksi peräkkäistä päivää, jolloin Puistopappa ei moikannutkaan. Ihmettelin tuolloin että olenkohan joskus itse kulkenut ohi huomaamatta ja moikkaamatta tai että onko esimerkiksi joku länsimaalainen käyttäytynyt häntä kohtaan ikävästi ja nyt jättäisi sitten minutkin länkkärinä huomiotta. Olin harmissani, mutta onneksi harmitus osoittautui turhaksi heti kolmantena päivänä jolloin kaveri oli jälleen jo kaukaa minut nähdessään koko käsivarsi ylhäällä ja hymy korvissa. Kivi vierähti hartioiltani.

Toimistorakennuksessa on vain kaksi hissiä, joilla pääsee toimistoomme 15. kerrokseen. Yleensä hisseihin on hirmuiset ruuhkat ja niihin pääsyä joutuu odottamaan useita minuutteja. Hississä ei muuten ole numeroita (eli kerroksia) 4 ja 14, koska ne tarkoittavat jotain ikävää, muistaakseni kuolemaa. Nyt hisseille ei ollut ruuhkaa, vaan olin yksin. Ennen kuin hissi saapuu alas, vierelleni on tullut nätti kiinalainen tyttö. Tytöllä on pitkät, kiiltävät ja paksut mustat hiukset, joiden latvat ovat noin 10 cm latvoista sellaset kivat punaiset. Sellaiset punaiset niinkuin Jannika B:llä. Ajattelin että tyttö oli kaunis ja että hänellä oli tosi kivat hiukset. Samassa tyttö sanoi minulle: "I love your hair, it's white and so beautiful". Minunko hiukset kauniit? Mulla on varmaan yhtä pitkä juurikasvu kuin tytön "jannikabeeliukuvärjäys" minun puolen vuoden kampaajallakäyntivälin ansiosta ja hiukset näyttää koko ajan likaisilta, jos en pese niitä päivittäin. Ja miksi ihmeessä en itse heti kehunut sen tytön hiuksia? Olisinpa ehtinyt ensin! Kiitin tietysti ja kerroin samantien että juuri ajattelin, että HÄNEN hiukset on tosi kivat! Mutta harmitti että miksi en heti sanonut sitä.

Kirjotin jo aikaisemmassa blogissa, että olen jo useamman vuoden pyrkinyt pitämään suuni kiinni, jos minulla ei ole asiasta tai tilanteesta mitään positiivista sanottavaa. Mutta vastaavasti olen myös pyrkinyt sanomaan ääneen jos ajattelen jostain henkilöstä jotain hyvää, jos sillä on kivat kengät tai se on mielestäni laihtunut tai se näyttää just tänään tosi hyvälle jne. Viimeksi tänään katsoin erään kollegani puhetta videolta, niin samantien lähetin hänelle viestin, jossa kehuin hänen selkeää puhetta ja itsevarmaa esiintymistä. Mutta tätä ominaisuutta minun pitäisi itsessäni lisätä. Sanoa hyvää! Itselleen siitä saa hyvän fiiliksen.

Mietippä kun seuraavan kerran olet kassajonossa, työpaikan lounaalla tai missä tilanteessa tahansa. Varmasti näet jossain jotain kivaa tai hyvää. Go ahead and say it! Mutta muista - hyvällä maulla.

Iloista Juhannusta!

Minäkö laskelmoiva?

Rakennusaikana työpaikalla järjestettiin englanninkielen kursseja ja minä olin ryhmässä, jossa me vain keskusteltiin englanniksi. Opettaja aina kysyi mitä kellekin kuului ja minun tarinat olivat luonnollisesti pelkkää raksailua ja listasin innoissani kuinka monta metriä tai kilometriä olin maalannut lautaa tai monta kiloa kantanut kiviä jne. Opettaja silmät pyöreinä kerran totesi minun olevan laskelmoiva tyyppi. Minäkö? En kyllä tiedä onko laskelmoiva oikea adjektiivi, koska sana laskelmoiva on mielestäni sävyltään hieman negatiivinen. No en kuitenkaan sitä negatiivisesti ottanut. Mutta todellakin lasken tekemisiäni. Merkkaan kaikki liikkumiset heiaheiaan ja ennen heiaheiaa, sain joka vuosi naisten kympiltä kuntokalenterin, johon listasin kaiken ja vuoden lopussa laskin ne yhteen. Minusta on ainoastaa hauskaa seurata kuinka monta kilometriä tai tuntia on tullut lenkitettyä koiraa, juostua, siivottua, zumbattua ja vaikka mitä. Ja kivaa on myös verrata kuinka paljon eri vuosina on tullut tehtyä mitäkin. Ja mitä itse siitä hyödyn? En varmasti mitään – tykkään vaan siitä. Ja varmasti aika moni on kuullut minun puoltavan esimerkiksi koiran hankintaa ilmoittamalla kuinka monta kilometriä pelkästään koiraa ulkoiluttamalla olen saanut vuoden aikana liikuntaa. Pitää muuten mainita, viime vuonna juoksin 600 km. Jonkun mielestä se ei ole mitään ja vetää itse saman verran kuukaudessa. Mutta minulle se on paljon ja olen siitä ylpeä. Tänä vuonna tähän mennessä olen juossut vasta piirun yli 100. En silti tavoittele mitään tiettyjä määriä. Olen nautiskelija ja nautin myös liikunnasta ja minulle liikunta on elämäntapa.

Yhä useammin lenkkeilen niin, että vain menen. En päätä etukäteen menenkö juoksemaan vai kävelemään, menen vaan. Hengittelen, haistelen, kuuntelen ja ajattelen ilman määränpäätä. On ihanaa kun voi antaa oman kropan tai mielen päättää millä tuulella tänään ollaan ja antaa viedä. Ilmaista lääkettä ja terapiaa. Luin joskus jostain sporttilehdestä että juokseminen on kuin mielialalääkettä aivoille. Uskon ja allekirjoitan. Tosin kaikki muu liikunta varmasti ajaa saman asian. Olen muutaman kerran purskahtanut itkuun juostessa, pyöräillessä ja kerran-pari spinningissäkin. Ja pelkästään onnesta ja hyvänolon tunteesta. Silti en pakota itseäni koskaan urheilemaan. Jos on olo että olohuoneen lattia kutsuu enemmän, niin taatusti jään siihen paikoilleni makaamaan.

Kuva Shanghain puolimaratonin jälkeen 1.12.2013. Kyllä vielä voisin puolikkaan juosta uudestaan joku päivä, mutta mitään himoa minulla ei ole täysimaratonin juoksemiseen.

"Mitä kaipaat Suomesta?"

Yli vuosi ja yhdeksän kuukautta kaukana maailman toisella laidalla ja en voi sanoa tuntevani hirmuista koti-ikävää Suomeen. Välillä mietin onko minussa jotain vikaa, tai olenko muuttunut jotenkin? En usko. Tai jos olen jotenkin muuttunut, niin enemmän tunnen eläväni hetkessä kuin ennen Shanghaihin muuttoa. Nykyään pysähdyn paljon useammin miettimään ja tuntemaan omia tuntemuksia ja pyrin nauttimaan jokaisesta eletystä hetkestä täysin siemauksin. Ja kun olemme Suomessa, kaipaan Shanghaihin - ainakin joiltakin osin.

Minulta on usein kysytty: "Mitä kaipaat Suomesta?"
Tässä muutamamia:



1. Napo
Mun karvalapsi numero 1. Napon tuomista Shanghaihin on mietitty niiiiin paljon ja useilta eri kanteilta ja olen jopa tehnyt yhden matkan Suomeen pelkästään tarkoituksena hakea Napo luoksemme. Aluksi tunsin itseni vastuuttomaksi ja huonoksi koiranomistajaksi hyläten koiran niin pitkiksi ajoiksi. Asiaan liittyy monta mutkaa byrokratiasta erilaisiin riskeihin. Ja kun näitä asioita on verrattu siihen, että Napolla on erittäin hyvä perhe Suomessa siitä huolehtimassa, olemme valinneet tämän vaihtoehdon. Ja ollaan iloksemme saatu huomata, että Naposta on tullut vain entistäkin sosiaalisempi tyyppi, ja aina kun tavataan pitkän ajan jälkeen, Napo on kuin olisimme olleet vain tunnin ruokaostoksilla tai puoliminuuttia viemässä roskia. Ja hoitoperheen luo Napo menee aina intoa täynnä kuin ilmapallo.

2. Talo
Oma itsetehty koti omien unelmiemme ohjaamana. Kun olemme Suomessa, emme malttaisi kotoonta irtaantua mihinkään. Aina kun mennään Suomeen, laitan ensimmäiseksi saunan päälle ja alan siivoamaan. Sitten vain nautimme! On myös ihanaa kun ei tarvi ulos tai sisälle päästäkseen odottaa hissiä ja varsinkin koiranpennun kanssa on tullut mietittyä, kuinka helppoa Suomessa on piipahtaa ulkona.

3. Auto
Kiinassa emme pääse ajamaan autolla. Tai kyllä pääsisimme, jos suorittaisimme kiinalaisen ajokortin. Ajokorttia varten pitää lukea kiinalaiseen tyyliin englanniksi käännettyä tekstiä 574 sivua! Muistaakseni virheitä saa olla kymmenen. Ollaan kyllä kuultu tarinoita, että ajokortin voisi saada rahalla, mutta myös kuultu, että tämä keino olisi nykyään melko mahdotonta. Kun Shanghaissa sataa, voi mennä helposti tuntikin että saa taksin ja turha kiire kannattaa unohtaa, oli sitten mitä menoa tahansa. Tällaisina päivinä auto ja sen tuoma oma vapaus olisi kiva. Ja vaikka liikenne Shanghaissa on ihan hullua -  kukaan ei käytä vilkkua, kukaan ei katso sivuille tai taakse ja on takaanta tai sivusta tulevan velvollisuus väistää - niin en pelkäisi liikkua täällä autolla.

4. Puhdas ilma
Suomessa puhdas ilma on itsestäänselvyys ja sitä todella toivoisi voivan purkittaa mukana tänne. Shanghaissa ollaan usein ilmansaasteiden vankina. Ilmanlaatua on pakko seurata ja liikkuminen ulkona on mietittävä ja suunniteltava kulloinkin vallitsevan ilmanlaadun mukaan. Esimerkiksi viime vuoden joulukuussa oli ilmansaasteet koko kuukauden taulukossa alueella "Hazardous", joka tarkoittaa sitä, että myös sisätiloissa täytyy olla hyvin rauhallisesti turhia rehkimättä ja kaikkea ulkonaliikkumista vältettävä. Joulukuussa hankimmekin neljä ilmanpuhdistinta pikkuruiseen asuntoomme, ja kaikki niistä "jauhaa" jatkuvasti päällä.

5. Elintarvikkeet
Suomessa voi luottaa elintarvikkeiden korkeaan hygieniaan ja valinnanvara on huikea verrattuna Shanghaihin. Ruoka on myös paljon halvempaa Suomessa. Karssuja ei kai lasketa elintarvikkeisiin, mutta ennen Kiinaan muuttoa olen lukeutunut makeisten suurkuluttajiin, joten minulle ne on edustanut elintarvikkeita. Shanghaissa voisin sanoa päässeeni 90%:sti irti sokerista, mutta voi että... kyllä välillä käy mielessä Turkin pippurit, Ässä Mixit, Matador Mix, DaCapo, Liitulakut, Hedelmäaakkoset... lista mielessä käyneistä nameista on pitkä, mutta onneksi ne seikkailee mielessä yhä harvemmin.

6. Muut asiat
Nopea internet, tiskikone, normaali televisio, ystävät, sukulaiset, pururadat, metsälenkit, järvivedessä uiminen, neljä selkeästi erilaista vuodenaikaa ja kampaaja. Blondina ei voi käyttää paikallista kampaajaa, tai saa hyvin äkkiä käppyrälle poltetun sinisen pään. Tästä ei ole omia kokemuksia, mutta luotan useiden vaaleiden lajitoverieni kokemuksiin. Itselleni tärkeimpiin ihmisiin liittyen haluan vielä lisätä, että tiedän että tapaan teitä vielä. Ettekä te ole elämästäni mihinkään hävinnyt, vaikka olisitte maantieteellisesti missä tahansa. Kyllä te elätte minussa ja ajatuksissani, ja siitä todistaa se, että näen teitä olemuksina, ilmeinä, eleinä ja joskus tietyissä kasvonpiirteissäkin täällä tapaamissani ihmisissä. Quite creepy isn't it?

Mitä Sinä haluaisit kuulla elämisestä Shanghaissa?

Fish dumplings

Kiinassa yritys tarjoaa lounaan kaikille työntekijöille. Yhden lounaan hinta on 14-20 RMB:tä eli maksimissaan 2,5 euroa. Lounaan kustantaminen työntekijöille perustuu siihen, että yritykset haluavat varmistaa, että työntekijät syövät työpäivän aikana ja jaksavat täten tehdä töitä ja pysyvät terveinä ja hyvinvoivina. Kiinalainen lounas on yleensä aina riisiä, kasviksia ja lihana kanaa tai possua. Joskus lounas voi myös olla nuudeleita tai dumplineita. Dumplinit ovat höyryttämällä kypsytettyjä taikinapalleroita, joiden sisällä yleensä on jauhelimaista mössöä. Ennen viime lauantaita pääsääntöisesti kaikki dumpliniensyöntikokemukseni ovat olleet positiivisia ja olen voinut ääneen sanoa tykkääväni niistä ja joskus niitä on tehnyt ihan mielikin.Muutoinkin olen Shanghaissa vietetyn ajan tottunut moniin uusiin makuihin ja useammin syön työpaikkalounaan kuin omia eväitä. Omat eväät toki olisi aina paremmat ja lähes joka päivä ehdin huolehtimaan siitä, ettei puolisoni joudu lähtemään työhön ilman eväsrasiaa. Hänelle ei kiinalainen ruoka tipu enää lainkaan. Kun itse valitsen kiinalaista, koen olevani tasavertainen kollegoideni kanssa. Eikä minun tarvitse koko annosta koskaan saada alas. Kiinalaisetkin jättävät ruokaa aina ihan hirmuiset määrät. Jostain luinkin, että Kiinan kaikilla ruuantähteillä ruokkisi koko Venäjän – tai ainakin joku hirmu iso alue se oli. Olen mahdottoman surkea luvuissa, enkä muista kyseistä tarinaa tarkalleen, mutta määrä kuitenkin kuulosti lukemishetkellä ihan hirveältä, kun toisaalla liian moni kärsii nälänhädästä. Enkä itse tietenkään halua lisätä ruuantähteiden määrää maapallolla, mutta asia ei varmasti ole niin mustavalkoinen että siihen kannattaa minun lähteä pureutumaan ja eikä ainakaan tässä kirjoituksessa.

Osallistuin viikonloppuna kaladumplinien valmistuskurssille. Kurssipaikka ”the kitchen at…” sijaitsi French Concession-alueella Puxin puolella melkoisen rähjäisellä sivukujalla. Vaikka paikkaan meneminen hieman arvelutti, niin toimitilat osoittautuivatkin todella siisteiksi ja tyyliltään kansainväliseksi. Minun lisäksi kurssilla oli neljä muuta länsimaalaista. Opetus tulkattiin englanniksi ja kaikki ohjeet olivat hyvin selvät ja johdonmukaiset. Oli aika hauskaa pukea hieno, hyvänlaatuinen kokkausessu päälle ja päästä isoon keittiöön touhuamaan! Ensin vaivattiin taikina, sitten tehtiin täyte ja lopuksi sitten askarreltiin mustekalan näköisiä kyhäyksiä, jotka sitten höyrytettiin kuusi minuuttia liedellä ja pian päästiin maistelemaan. Vaikka kaikki raaka-aineet (taikina, karppi, pähkinä, katkarapu, possunkylki, siitakesieni) näyttivät ja tuoksuivat hyvälle, oli lopputulos – siis maku – ihan järkyttävä. Annokset näyttivät lopussa ihan ookoolta, mutta maussa oli jotain tosi ihmeellistä minun nystyröille. Ehkä se oli yksi yrtti, mitä lisäsimme loppuvaiheessa, koska muistan tulkin selittäneen, etteivät kaikki pidä siitä ja sitä voi laittaa oman mieltymyksen mukaan enemmän tai vähemmän. Yrtti näytti persiljalta, mutta sen oli pakko olla jotain muuta. En myöskään pitänyt dumplinin täytteen rakenteesta. Jotenkin se oli hirmun karkeaa. Vaikka karppi vedettiin blenderillä mössöksi, niin ehkä pähkinät ja katkaravut jäivät liian isoiksi pureskella. Aikaisemmin syömäni dumplinit ovat olleet pehmeitä ja suussa helposti sulavia nyyttejä.
Kokemuksena dumplinien valmistus oli kuitenkin todella hauskaa ja toki täytteen voi tehdä ihan mistä vain itselle mieluisasta elintarvikkeesta. Reilun puolentoista tunnin mittainen kurssi maksoi tarvikkeineen noin 45 euroa ja mielestäni hinta oli kohtuullinen paikan ja tarvikkeiden tason huomioon ottaen, ja siitä että sai jälleen yhden mielenkiintoise huippukokemuksen lisää, tutustuen samalla uusiin ihmisiin.

Chili Ayi

Kun pitkien pohdintojen jälkeen päädyimme hankkimaan koiran Shanghaissa, on ollut suunnaton ilo tajuta kuinka iso asia koira on minulle elämässä. Ennen hankintaa ikävöin Napoa päivittäin, näin miltei joka yö unia koirista ja otin jopa yhteyttä paikalliseen koirien suojakotiin valmiina värväytymään vapaaehtoistyöhön vapaa-aikanani.

Olen sosiaalinen ja tapanani on aina ollut tervehtiä tuttuja kasvoja, vaikkei minulla olisi hajuakaan henkilön nimestä tai mitä hän tekee työkseen. Olen jopa moikannut Simo Rantalaista kun hän käveli Kouvolan Kauppalankadulla minua vastaan, koska seurasin Hyvät Pahat ja Rumat sarjaa telkkarista, niin tyyppihän oli käytännössä meidän olkkarissa viikoittain. Tuolla hetkellä kyllä nolotti ja äkkiä puikahdin lähimpään putiikkiin sisään posket tulipunaisina. En enää muista tervehtikö Rantalainen takaisin.

Koira tekee elämästä vielä sosiaalisempaa. Ainakin helpommin. Tapaan compaundillamme päivittäin useita ihmisiä lapsista vanhuksiin. Juttelenkin usein heidän kanssaan, vaikkei yhteistä kieltä aina olekaan. Tässä kohtaa haluan mainita, että asuinalueellamme useimmat kiinalaislapset osaavat erittäin sujuvaa englantia. Uskonkin että ei mene montaa vuotta, kun Shanghaissa puhutaan englantia muuallakin kun feikkimarkkinoilla. Ja kyllä minä välillä yritän jotain sönköttää kiinaksi ja ainakin saan nauravia kasvoja aikaiseksi. Naapurirapussamme asuu hyvin laiha ketjussa tupakoiva mies, jolla on kaksi pientä koiraa. Mies nappaa aina Chilin syliinsä ja kerran sitten kiinaksi selvitin sille ”Wo shi fin lan ren” ja mies vastasi minulle sujuvalla englannilla ”I’m from South Korea”. Tässäkin kohtaa hieman nolotti, että olin ulkonäön perusteella ajatellut hänen olevan kiinalainen. Ja ymmärsihän hän selvästi kiinaa – jopa minun lausumana – vaikka vastasikin minulle englanniksi. Ehkä hän ajattelikin, että tekee minun elämästä helpompaa jatkamalla keskustelua englanniksi. Kiinassa on muuten yhden koiran sääntö, enkä tiedä miksi joillain on täällä useampia koiria. Veikkaan että ”raha on puhunut”.
Ja vaikka koiralenkeillä on tullut vaihdettua puhelinnumeroita ja käyntikortteja muiden länsimaalaisten kanssa, eivät nämä tuttavuudet kuitenkaan ole johtanut näitä koiratapaamisia pidemmälle. Enkä haluaisikaan. Minulle riittää hyvänpäiväntuttavuudet, vaihdetut hymyt ja kuulumiset. On myös mukava kuulla asuinalueemme lasten iloisia ”Chili Ayi” -kiljahduksia jo kaukaa, kun Chilin kanssa ollaan kävelyllä. Ayi tarkoittaa tätiä eli minä olen Chili-täti, samoin kun Suomessa olen naapurilasten puheissa kuulemma Napo-täti. Lapset ja ihmiset ovat samanlaisia kulttuureista riippumatta. Näen myös monissa ihmisissä täällä jonkun suomalaisen tuttavan kasvonpiirteitä, ilmeitä tai olemuksen. Tätä tapahtuu usein ja mietin voiko ikävä Suomeen ilmentyä noin, koska muuten en koe mitään sen suurempaa ikävää.

Koiran kanssa myös arjessa on säännöllisempi rytmi. Tulee herättyä aikaisemmin, ulkoiltua säällä kuin säällä ja kiirehdittävä kotiin töistä tai ravintolaillalliselta. Noin kahdeksan vuotta sitten ennen Napo koiran hankintaa yksi iso koiranhankintaa puoltava syy oli se, että haluan usein ulkoilla kummalliseen aikaan. Koiran kanssa on luonnollista ulkoilla ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa ilman että kukaan sitä ihmettelee ja koira on aina valmis seuralainen. Kun Shanghaissa sataa, ei koiralenkillä näe muita koiranulkoiluttajia koirineen. Asuinalueellamme on 35-40 30-kerroksista taloa, joiden alla on useita isoja parkkihalleja. Kiinalaiset ulkoiluttavat puudelinsa siellä. Tämä oli aluksi hämmentävä näky, mutta kävinpä kerran Chilin kanssakin rankkasateella autohallissa, mutta meidän koira oli jo sen verran suomalaistunut, ettei se osannut tehdä tarpeitaan sisätiloissa. Onneksi. Chili nimittäin muuttaa vielä joskus kanssamme Suomeen ja pääsee tekemään tuttavuutta myös lumen kanssa.

Toivotan kaikille hauskaa viikonloppua liitteen videon kera. Chili can be Cool!

Viestitön päivä

Varmasti aika monen eteen ollut tullut päivä tai hetki, jolloin joku on ymmärtänyt sinut väärin. Vaikka sitä ei tapahtuisi usein, mielestäni jokainen kerta on liikaa, tai ainakaan siitä ei jää kovin hyvä fiilis. Olen tavannut itseni monta kertaa ääneen toteamasta, etten välitä siitä mitä joku minusta ajattelee, tai postaamistani jutuista tai kuvista. Mutta eihän se pidä paikkansa. Tottakai välitän. Minulla ei ole mitään tarvetta tarkoituksellisesti suoda kellekään mielipahaa, vaikka sellaisia hetkiä on ollut, että on sattunut (ja on sattunut myös lujaa!) ja tehnyt siitä mieli antaa vähän muidenkin kuulla. Silti olen sitä mieltä, että hiljaisuus on arvokkaampaa ja että pahat saavat aina palkkansa.

Myös ammattini liittyy vahvasti viestintään ja myös sitä kautta on tärkeää ymmärtää, mitä voi julkisesti kuuluttaa maailmalle, millaisia kuvia postaa itsestään ja muista. Viestinnällä on voimaa ja halutessa erittäin paljon voimaa.

Itse olen päättänyt jo useita vuosia sitten, että jos en pysty sanomaan jostain asiasta mitään positiivista, olen mieluummin hiljaa. Se ei tarkoita etteikö minulla voisi olla omia mielipiteitä asioista, mutta niillekin on usein parempi jakelukanava oma puoliso, paras kaveri, sisko - tai koira! :)

Muistan muutama vuosi taaksepäin lentokoneessa lukeneeni Alexander Stubbin kirjoittaman jutun, jossa hän haastoi yrityksiä viettämään sähköpostittoman päivän ja tarttumaan sen sijaan puhelimeen tai ottamaan jalat alleen ja kävellä kaksi tilanjakajasermiä eteenpäin hoitamaan haluttu työasia keskustellen kollegan kanssa. Artikkeli jäi mieleeni ja varmasti myös osu ja upposi, vaikka koenkin olevani työyhteisössä sieltä sosiaalisemmasta päästä ja niitä ihmisiä, joiden mielestä työpäivä sujuu mukavammin jos on välillä kivaa ja saa jonkun joskus nauramaan, tai vähintään hymyilemään. Mutta usein on vaan niin helppo vaan kirjoittaa sähköposti ja olla omalta osaltaan hoitanut asiaa eteenpäin. Eikä aina kaikki ihmiset ole helposti lähestyttäviä ja välillä menee työstä puristaa itsestään positiivinen moodi päälle ennen kohtaamista. Silti kannatan asioiden ja ihmisten kohtaamista ja asioista keskustelemista kasvotusten. Silloin on mahdollisuus antaa itsestään oikea mielikuva oikealla äänensävyllä.

Kuinka usein saat vastauksen esimerkiksi lähettämääsi tekstiviestiin, chattiin tai sähköpostiin, josta et ymmärrä hölkkäsen pöläystä? Vedät happea kuin kala kuivalla maalla - mitä? Miksi se vastasi noin? Jo pelkästään ennakoiva tekstinsyöttö on varmasti aikaansaanut monta humoristista ja noloa tilannetta.

Luetutan usein viestin (jos kyseessä ei ole henkilökohtainen tai luottamuksellinen asia) jollain ulkopuolisella henkilöllä, ja toimeenkuvaani liittyen kaikki ilmoitus- ja esitetekstit aina. Yhä useammin huomaan myös kirjoittaneeni sähköpostin, jätän sen hetkeksi draftiksi ja hetkeä myöhemmin deletoin sen ja tartunkin mieluummin puhelimeen tai kävelen juttelemaan asiasta. Kasvotusten ei voi antaa omasta olemuksestaan tai vallitsevasta mielialasta väärää kuvaa. Ja taatusti puhun juuri äänellä, jonka haluan kuulijan kuulevan. Happoradiokin laulaa "puhu äänellä jonka kuulen".

On muuten usein puhdistavaa ja ajatuksia jäsentävää kirjoittaa asiasta, mutta myös aivan loistofiilis on tuhota se. Antaa asian olla. Hoitaa se jotenkin muuten.

Chili

Chili.
Pieni pippurinen kiinalaistyttömme täyttää tänään 5 kuukautta. Tosin syntymäajasta emme voi tietää varmasti, mutta niin meille kerrottiin; koira on syntynyt 3. tammikuuta 2014 ja niin lukee myös paperissa, jonka saimme eläinkaupasta kun hänet ostimme. Chili on tasan viikon kuluttua ollut meidän luffe 2 kuukautta ja kasvanut 7 cm. Säkäkorkeus enää vain sentin päästä meidän vanhemmasta koirasta, Naposta. Napo on jo yli seitsemän vuotias toyvillakoira, joka asustaa hoitoperheen luona Suomessa. Myös Chilistä pitäisi jäädä toyvillakoira, mutta myyjän ilmoittama 25 cm kasvuennuste on jo ylittynyt sentillä.

Tämä ei yllättä meitä mitenkään. Itseasiassa mikään Kiinassa tuskin enää pääsee yllättämään ja mainitsen tämän vilpittömästi hymyillen ja jopa positiivisessa mielessä. Eilen tuli 1 vuosi 9 kuukautta täyteen expattielämää Shanghaissa. Eilen Kiinassa oli kansallinen vapaa, Dragon Boat Festival. Me vietimme päivän lenkkeilen, sekä koiran kanssa että ilman, ja pyöräilemällä pitkän lenkin hyvinkin kiinalaisella alueella. On huimaa edelleenkin huomata rikkauden ja köyhyyden harsonohuet rajat. Vieressä rakennetaan hulppeita villa-alueita, lasifasaadisia toimistoja ja pilvenpiirtäjiä, ja kun näistä kulkee muutamia metrejä toisaalle, löytää alueita, jossa kanaa nyletään kadun varressa, seitsemän kanaa oottaa pienenpienessä koiranhäkissä omaa kohtaloaan, kulkukoirat makaa laumoina uupuneina, nälkäisinä ja likaisina siellä sun täällä, ja ihmiset elää elämäänsä ikkunattomissa ja ovettomissa hökötyksissään ja käyvät kauppaa ruuasta, vaatteista, teräksestä, renkaista, renkaiden paikkaamisesta ja jos jonkinmoisista tavaroista ja palveluksista. Pyöräilimme kävelykadun levyisellä tiellä, jossa liikennöi silti paikalliset bussitkin. Olisin niin halunnut pysähtyä kuvaamaan moniakin tilanteita ja asioita tämän muutaman kilometrin mittaisella kauppakadulla. Miksi en pysähtynyt kuvaamaan? Ei, en pelännyt kamerani puolesta tai että minulta olisi ylipäätään mitään yritetty varastaa, tai että minulle olisi yritetty tehdä jotain. Ei. Jostain vaan kumpusi ajatus, että kuvaaminen olisi ollut jotenkin niitä ihmisiä epäkunnioittavaa. Heissä kaikissa oli kuitenkin jotain hienoa. Jokaisella oma tarina. Jokaisella oma keino selviytyä elämästä. Ja useimmat heistä vaikuttivat ulospäin hyvinkin onnellisilta. Kiinalaiset yleisestikin ovat mielestäni hyvin positiivista ja ystävällistä kansaa, vaikka tuntuvatkin yrittävän huijata ja käyttää vilppiä kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Mutta se ei tee heistä pahoja tai ilkeitä. He selviävät omilla keinoillaan.

Jos joku on kuvannut ihmisiä ja elämää vastaavissa äärimmäisissä elinolosuhteissa, kuulisin mielelläni kokemuksia siitä, miten tällaisissa tilanteissa kuvataan.

Tänään on tasalukema myös seuraavaan kesälomaan. Ja kyllä sitä jo odotetaankin päiviä laskien! Ihana päästä hetkeksi nuuhkimaan raikasta puhdasta ilmaa, saunomaan omaan kotiin ja nähdä se meidän Suomi-hauva pitkästä aikaa! Ihanaa on myös päästä kampaajalle! Ja nähdä tuttuja kasvoja. Ja päästä ostamaan uusia vaatteita. Ja vaikka mitä ihanaa.

Niin. Chiliin palatakseni vielä. Siitä piti tulla ensin Bella. Tyttökoiran hankinta on ollut ajatuksissamme jo pitkään ja mulla oli sille nimi valmiiksi mietittynä. Chili on vaan niin sisukas ja temperamenttinen ja väriltään punainen, joten Chili tuntui sille osuvammalta nimeltä. Tytöllä on kyllä jo useita lempinimiä ja osa samoja kuin Napolla, joten kun joskus sisarukset saamme saman katon alle, voi niitä sitten kätevästi kutsua samalla nimellä ;)
Eikä meitä haittaa vaikka Chili kasvaisi miten isoksi. Tyttö on vallannut sydämemme ja tuonut Shanghaielämäämmekin ihan uudenlaista ja mielekästä sisältöä.

Tässä lyhyt startti uuden blogini kera. Tulen kirjoittamaan elämästä ja ajatuksista Kiinan ja Suomen välillä, koiristamme sekä elämäntavastani urheilla ja liikkua mahdollisimman paljon, unohtamatta hyvää ruokaa ja juomaa. Aikaisemman blogini Lilyssä olen lopettanut jo aikaa sitten, ja uuden blogin kirjoittaminen palasi ajatuksiin, kun sain uuden ja toimivamman vpn-yhteyden avulla mahdollisuuden kirjautua sivustoille, jotka Kiina muuten niin tehokkaasti estää.

Ihanaa kesäkuun alkua kaikille!