Kun pitkien pohdintojen jälkeen päädyimme hankkimaan koiran Shanghaissa, on ollut suunnaton ilo tajuta kuinka iso asia koira on minulle elämässä. Ennen hankintaa ikävöin Napoa päivittäin, näin miltei joka yö unia koirista ja otin jopa yhteyttä paikalliseen koirien suojakotiin valmiina värväytymään vapaaehtoistyöhön vapaa-aikanani.
Olen sosiaalinen ja tapanani on aina ollut tervehtiä tuttuja kasvoja, vaikkei minulla olisi hajuakaan henkilön nimestä tai mitä hän tekee työkseen. Olen jopa moikannut Simo Rantalaista kun hän käveli Kouvolan Kauppalankadulla minua vastaan, koska seurasin Hyvät Pahat ja Rumat sarjaa telkkarista, niin tyyppihän oli käytännössä meidän olkkarissa viikoittain. Tuolla hetkellä kyllä nolotti ja äkkiä puikahdin lähimpään putiikkiin sisään posket tulipunaisina. En enää muista tervehtikö Rantalainen takaisin.
Koira tekee elämästä vielä sosiaalisempaa. Ainakin helpommin. Tapaan compaundillamme päivittäin useita ihmisiä lapsista vanhuksiin. Juttelenkin usein heidän kanssaan, vaikkei yhteistä kieltä aina olekaan. Tässä kohtaa haluan mainita, että asuinalueellamme useimmat kiinalaislapset osaavat erittäin sujuvaa englantia. Uskonkin että ei mene montaa vuotta, kun Shanghaissa puhutaan englantia muuallakin kun feikkimarkkinoilla. Ja kyllä minä välillä yritän jotain sönköttää kiinaksi ja ainakin saan nauravia kasvoja aikaiseksi. Naapurirapussamme asuu hyvin laiha ketjussa tupakoiva mies, jolla on kaksi pientä koiraa. Mies nappaa aina Chilin syliinsä ja kerran sitten kiinaksi selvitin sille ”Wo shi fin lan ren” ja mies vastasi minulle sujuvalla englannilla ”I’m from South Korea”. Tässäkin kohtaa hieman nolotti, että olin ulkonäön perusteella ajatellut hänen olevan kiinalainen. Ja ymmärsihän hän selvästi kiinaa – jopa minun lausumana – vaikka vastasikin minulle englanniksi. Ehkä hän ajattelikin, että tekee minun elämästä helpompaa jatkamalla keskustelua englanniksi. Kiinassa on muuten yhden koiran sääntö, enkä tiedä miksi joillain on täällä useampia koiria. Veikkaan että ”raha on puhunut”.
Ja vaikka koiralenkeillä on tullut vaihdettua puhelinnumeroita ja käyntikortteja muiden länsimaalaisten kanssa, eivät nämä tuttavuudet kuitenkaan ole johtanut näitä koiratapaamisia pidemmälle. Enkä haluaisikaan. Minulle riittää hyvänpäiväntuttavuudet, vaihdetut hymyt ja kuulumiset. On myös mukava kuulla asuinalueemme lasten iloisia ”Chili Ayi” -kiljahduksia jo kaukaa, kun Chilin kanssa ollaan kävelyllä. Ayi tarkoittaa tätiä eli minä olen Chili-täti, samoin kun Suomessa olen naapurilasten puheissa kuulemma Napo-täti. Lapset ja ihmiset ovat samanlaisia kulttuureista riippumatta. Näen myös monissa ihmisissä täällä jonkun suomalaisen tuttavan kasvonpiirteitä, ilmeitä tai olemuksen. Tätä tapahtuu usein ja mietin voiko ikävä Suomeen ilmentyä noin, koska muuten en koe mitään sen suurempaa ikävää.
Koiran kanssa myös arjessa on säännöllisempi rytmi. Tulee herättyä aikaisemmin, ulkoiltua säällä kuin säällä ja kiirehdittävä kotiin töistä tai ravintolaillalliselta. Noin kahdeksan vuotta sitten ennen Napo koiran hankintaa yksi iso koiranhankintaa puoltava syy oli se, että haluan usein ulkoilla kummalliseen aikaan. Koiran kanssa on luonnollista ulkoilla ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa ilman että kukaan sitä ihmettelee ja koira on aina valmis seuralainen. Kun Shanghaissa sataa, ei koiralenkillä näe muita koiranulkoiluttajia koirineen. Asuinalueellamme on 35-40 30-kerroksista taloa, joiden alla on useita isoja parkkihalleja. Kiinalaiset ulkoiluttavat puudelinsa siellä. Tämä oli aluksi hämmentävä näky, mutta kävinpä kerran Chilin kanssakin rankkasateella autohallissa, mutta meidän koira oli jo sen verran suomalaistunut, ettei se osannut tehdä tarpeitaan sisätiloissa. Onneksi. Chili nimittäin muuttaa vielä joskus kanssamme Suomeen ja pääsee tekemään tuttavuutta myös lumen kanssa.
Toivotan kaikille hauskaa viikonloppua liitteen videon kera. Chili can be Cool!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti