Viestitön päivä

Varmasti aika monen eteen ollut tullut päivä tai hetki, jolloin joku on ymmärtänyt sinut väärin. Vaikka sitä ei tapahtuisi usein, mielestäni jokainen kerta on liikaa, tai ainakaan siitä ei jää kovin hyvä fiilis. Olen tavannut itseni monta kertaa ääneen toteamasta, etten välitä siitä mitä joku minusta ajattelee, tai postaamistani jutuista tai kuvista. Mutta eihän se pidä paikkansa. Tottakai välitän. Minulla ei ole mitään tarvetta tarkoituksellisesti suoda kellekään mielipahaa, vaikka sellaisia hetkiä on ollut, että on sattunut (ja on sattunut myös lujaa!) ja tehnyt siitä mieli antaa vähän muidenkin kuulla. Silti olen sitä mieltä, että hiljaisuus on arvokkaampaa ja että pahat saavat aina palkkansa.

Myös ammattini liittyy vahvasti viestintään ja myös sitä kautta on tärkeää ymmärtää, mitä voi julkisesti kuuluttaa maailmalle, millaisia kuvia postaa itsestään ja muista. Viestinnällä on voimaa ja halutessa erittäin paljon voimaa.

Itse olen päättänyt jo useita vuosia sitten, että jos en pysty sanomaan jostain asiasta mitään positiivista, olen mieluummin hiljaa. Se ei tarkoita etteikö minulla voisi olla omia mielipiteitä asioista, mutta niillekin on usein parempi jakelukanava oma puoliso, paras kaveri, sisko - tai koira! :)

Muistan muutama vuosi taaksepäin lentokoneessa lukeneeni Alexander Stubbin kirjoittaman jutun, jossa hän haastoi yrityksiä viettämään sähköpostittoman päivän ja tarttumaan sen sijaan puhelimeen tai ottamaan jalat alleen ja kävellä kaksi tilanjakajasermiä eteenpäin hoitamaan haluttu työasia keskustellen kollegan kanssa. Artikkeli jäi mieleeni ja varmasti myös osu ja upposi, vaikka koenkin olevani työyhteisössä sieltä sosiaalisemmasta päästä ja niitä ihmisiä, joiden mielestä työpäivä sujuu mukavammin jos on välillä kivaa ja saa jonkun joskus nauramaan, tai vähintään hymyilemään. Mutta usein on vaan niin helppo vaan kirjoittaa sähköposti ja olla omalta osaltaan hoitanut asiaa eteenpäin. Eikä aina kaikki ihmiset ole helposti lähestyttäviä ja välillä menee työstä puristaa itsestään positiivinen moodi päälle ennen kohtaamista. Silti kannatan asioiden ja ihmisten kohtaamista ja asioista keskustelemista kasvotusten. Silloin on mahdollisuus antaa itsestään oikea mielikuva oikealla äänensävyllä.

Kuinka usein saat vastauksen esimerkiksi lähettämääsi tekstiviestiin, chattiin tai sähköpostiin, josta et ymmärrä hölkkäsen pöläystä? Vedät happea kuin kala kuivalla maalla - mitä? Miksi se vastasi noin? Jo pelkästään ennakoiva tekstinsyöttö on varmasti aikaansaanut monta humoristista ja noloa tilannetta.

Luetutan usein viestin (jos kyseessä ei ole henkilökohtainen tai luottamuksellinen asia) jollain ulkopuolisella henkilöllä, ja toimeenkuvaani liittyen kaikki ilmoitus- ja esitetekstit aina. Yhä useammin huomaan myös kirjoittaneeni sähköpostin, jätän sen hetkeksi draftiksi ja hetkeä myöhemmin deletoin sen ja tartunkin mieluummin puhelimeen tai kävelen juttelemaan asiasta. Kasvotusten ei voi antaa omasta olemuksestaan tai vallitsevasta mielialasta väärää kuvaa. Ja taatusti puhun juuri äänellä, jonka haluan kuulijan kuulevan. Happoradiokin laulaa "puhu äänellä jonka kuulen".

On muuten usein puhdistavaa ja ajatuksia jäsentävää kirjoittaa asiasta, mutta myös aivan loistofiilis on tuhota se. Antaa asian olla. Hoitaa se jotenkin muuten.