Lomilta lompsis!

Loma oli ja meni ja nyt jo ensimmäinen työviikko miltei takana. Ajatukset pamppailee laidasta laitaan ristiriitaisiin fiiliksin Suomen ja Kiinan välillä. Lomalla jälleen minulta kysyttiin useita kertoja kumpi paikoista tuntuu enemmän kodilta. Enkä usko että voin siihen edes vastata tai sitten vastauksena olisi toisena päivänä Kiinan koti ja toisena Suomen koti. Paikkoja ei sinänsä pysty vertailemaan ja muistan kun eräs kauan maailmalla asunut suomalainen neuvoi meille jo ennen Kiinaan muuttoa, että "älkää sitten vertailko paikkoja keskenään, koska ei niitä voi verrata". Ja se on kyllä ihan totta. Kun olen Suomessa minulla on melko pian ikävä Shanghaihin ja Shanghaissa kaipaan joitain asioita Suomesta. Kirjoitinkin aiheesta jokunen blogi sitten.

Vaikka lomalla jo kaipasinkin takaisin Shanghaihin, olisin toivonut voivani lomailla vielä pari viikkoa lisää. Kolme viikkoa on mielestäni liian lyhyt aika todelliseen irtautumiseen työstä ja enkä tiedä pääseekö siitä kunnolla edes irtautumaankaan, jos lomaviikon jälkeen tiedossa on jo odottavia deadlineja - kyllä ne aina siellä alitajunnassa jyllää. Yritys oli kyllä hyvä. En kantanut läppäriä mukanani lomalle enkä kurkkinut sähköpostejani kännykästä. Silti lomasta meni muutamia päiviä työhön liittyvien asioiden hoitamiseen. Noh.. ei ne työasiat viisuminsaantijännitystä lukuunottamatta mitään työstressiä aiheuttanut, vaan hoituivat aina jonkun muun ajanvieton siivellä. Ne pari lisäviikkoa olisi tullut tarpeen vielä omalle ajalle eli sellaisille hetkille, jolloin olisi vielä voinut extemporeena tehdä jotain mitä itse haluaa ilman sovittuja aikatauluja. Suomessa sitä aina haluaa hoitaa perusasiat kuten hammaslääkärissä käynnin, kampaajan, koiran käyttämisen eläinlääkärissä, pestä ikkunat, kitkeä rikkaruohot, tavata kaikki mahdolliset ystävät ja sukulaiset ja vaikka mitä. Ja vaikka todellakin nautin kaikista näistä asioista (paitsi en tietenkään hammaslääkärillä käynnistä, mutta voin kertoa, että sekin on helpompi ja turvallisempi asia hoitaa Suomessa) ja todellakin haluan tavata mahdollisiman montaa ystävää ja sukulaista, niin silti kolmeviikkoinen tuntui päättyessään melkoiselta pikajuoksulta paikasta toiseen. Mutta en valita. Nautin kyllä joka hetkestä. Niitä hetkiä olisi vain toivonut muutaman lisää ja pitemmän kaavan kautta.

Oli ihanaa kun sää helli lomailijoita, vaikka Shanghain tropiikista Suomeen matkatessa toiveena olikin joku normaali suomalainen kesä alle 20 asteen lämpötilalla, edes lumisade ei olisi haitannut. Helpointa lomailussa oli se, että tiesimme Chilin olevan Shanghaissa hyvässä hoidossa. On pakko mainitakin että on olemassa käsittämättömän hyviä ihmisiä, jotka pyyteettömästi auttavat ja huolehtivat. Molemmissa maissa koirillamme on ollut onneksemme ihania ihmisiä niistä huolehtimassa. Kiitos te ihanat! Toivottavasti voin joskus tarjota vastapalvelua.

Minua muuten luultiin lentokoneessa lentoemännäksi kun seisoin koneen takaosassa odottamassa pääsyä vessaan. Yksi kiinalainen pyysi kuumaa vettä, toinen ojensi minulle roskia laitettavaksi roskikseen ja yksi länkkärimies pyysi Coca-Cola tölkkiä. Yksi lentoemo hieman pahoittelevan oloisesti sanoi minulle että seuraavalla kerralla kannattaa harkita eri asuvalintaa. Minulla oli yllä Peakin tummansininen mekko, jossa hihoissa on kaksi valkoista vaakaraitaa. Ja yritin kyllä olla heille avuksi. Vain roskia minulle ojentanut kiinalaisnainen tajusi etten ollutkaan yksi työntekijöistä ja pyyteli nolostuneena kovasti anteeksi. Mitä noista. Minusta tilanne oli vain hauska :) !

Eilen työarkeenpalaamistuskaa lievensi toimiston lähikulmalle avattu Starbucks.
Upouutena paikka oli vielä siisti ja kulumaton ja mikä parasta - ilmastoitu! Voi olla että muutama tuleva lounasbreikki tulee vietettyä cafe americanon parissa. Vielä kun saisin äkkiä uuden kortin jollekin hyvälle kuntosalille, jotta pääsisi treenamiseen makuun, niin normiarki olisi tervetullut!

Napo

Minulla ei koskaan ole ollut idoleita. En ole diggaillut mitään bändiä, popikonia tai näyttelijää mitenkään erityisen suuremmalla intensiviteetillä. Tai päinvastoin ihailen ja kunnioitan monia henkilöitä erilaisten hyvien luonteenpiirteiden, tekojen tai muiden mielestäni arvostettavien ominaisuuksien vuoksi. Julkisuuden henkilöistä yksi ihailemani henkilö on Koirakuiskaaja Cesar Millan. Hän on suurenmoinen koirien kanssa, mutta mielestäni vielä lahjakkaampi ihmistuntija ja terapeutti. Useimmitenhan koirissamme ei ole mitään vikaa vaan meissä itsessämme.

Tässä lyhyt pohjustus sillä seuraavaksi aion sanoa jotain, mitä ihailemani Koirakuiskaaja olisi melko varmasti kovasti vastaan. Napo on minun esikoiseni. Ceasar Millan sanoo aina että ensimmäiseksi koira on eläin, seuraavaksi jonkun rotuinen jne, mutta että koiraa ei saisi koskaan pitää lapsena. Olen ehdottomasti realisti luonteeltaani ja voin vannoa että itsekin ajattelen kyllä ensin niin että koira on eläin. Se että puhelen itseäni koirieni mammana tai äiskänä on ihan hassuttelua mutta asiassa puolikas totuutta. Minulla ei ole omia lapsia (mikä on täysin oma päätökseni) ja minulle koirat ovat koiria, mutta myös perheenjäseniä, joista olen sitoutunut sydämessäni pitämään hyvää huolta.

Pikku Piipana -blogin aloitettuani olen kirjoittanut paljon Chilistä. Enemmän kuin Naposta. Tietysti siksi että Chilin kanssa kaikki on ollut tutustumista ja uuden opettelua ja että Chili on ollut blogin aloittaessa luonamme ja Napo kaukana Suomessa. Silti emme ole missään nimessä unohtanut Napoa ja molemmat koirulit ovat meille yhtä tärkeitä ja rakkaita. Tähän voin myös lisätä että miltei kaikki koirat ja kaikki eläimet ovat lähellä sydäntäni. Ja että viimeksi tänään surin ruohonleikkurilla silpomaani sammakkoa ja funtsin ääneen, etten ikinä voisi pitää maatilaa, koska en voisi kuvitellakaan possuja, lampaita ja lehmiä ruokana tai elinkeinona, jos olisin hoivannut niitä ja huolehtinut niiden olosuhteista.

Mutta nyt Napoon ❤️!
Eräs ihana ja uusin tuttavuuteni kommentoi Napoa facebookin kuvakollaasin perusteella "tuhannen ilmeen koiraksi". En ollut aiemmin nähnyt tai ajatellut Napoa niin, mutta sehän pitää täysin paikkansa. Naposta voi todella nähdä eri tunnetilat. Olen nytkin varma että Napo on hyvin tyytyväinen ja onnellinen meidän kanssa kotona, mutta välillä siitä näkee häivähdyksen surullisuutta ja se on varmasti Napoa hoitavan perheen ikävöintiä. Napo on jo pitkälti yli seitsemän vuotias. Napo on aina ollut hyvin energinen ja iloinen tyyppi, ja tottunut liikkumaan kanssani paljon. Pentuna Napolla meni pitkään oppia sisäsiistiksi, ja muistan kuinka usein pääsin töistä kotiuduttua ensimmäiseksi siivoamaan pissoja ja välillä kakkoja seiniä myöten. Napo on ensimmäinen koirani aikuisiällä ja Napo on otettu meille pitkän odotuksen ja suunnittelun jälkeen. Napo on myös opettanut minua monissa asioissa ja ollut vankkumattoman lojaali kaveri jo monta vuotta. Toivotaan että vähintään yhtä monta yhteistä vuotta ja ilon hetkiä ja lenkkeilyjä on vielä edessä ❤️!

Napo ei koskaan hauku tai ärise lenkillä toisille koirille. Napo on äärettömän sosiaalinen, kiltti ja hyväluonteinen koira. Napo on fiksu ja väitän, että jos itselläni olisi ennen Napon ottamista ollut enemmän kokemusta koirista ja koirien kasvattamisesta ja kouluttamisesta, olisi Napo varmasti ollut helppo ja valpas koulutettava. Kävimme pentuaikana tokossa ja muutamissa koiranäyttelyissä, mutta koin aina ettei koiranäyttelymeininki ollut vilpitöntä ja rehtiä, eikä oikein muutoinkaan mun juttu. Toko oli ihan jees, ja opimmekin yhdessä kaikki perussetit siellä.
Napo on myös äärettömän sosiaalinen ja menee aina kaikista avoimista ovista sisään ja naapurit ovatkin melko usein ystävällisesti palautelleet koiraamme meille milloin käsivarsilla ja välillä auton kyydissä. Onneksi meillä on vain hyviä naapureita ja luotettavia sellaisia ja mikä parasta - kaikki tuntuvat tykkäävän Naposta!

Mitä sulle kuuluu?

Sinulta on varmasti kysytty useasti mitä sulle kuuluu ja olet varmasti kysynyt samaa tuttaviltasi. Mutta vastaammeko koskaan ihan aidosti kysymykseen. Tilanteesta pääsee livahtamaan helpommin, jos kuittaa vaan kaiken olevan ok, eikä muutenkaan ole kivaa tai kohteliasta heti työntää toisen syliin omia asioita - oli ne sitten hyviä tai huonoja - ennen kuin varmistuu siitä että toinen haluaa todella kuunnella ja on aidosti kiinnostunut. On pakko myöntää että itsekin tulee usein kyseltyä kuulumisia ihan vain kohteliaisuudesta, varsinkin jos kielenä on englanti tai kiina. Kysymys on ikäänkuin tervehtimistä kuitenkin osoittamalla hienotunteisesti kiinnostusta työkaveria tai tuttavaa kohtaan. Mielestäni hyvin positiivista, olkoonki sitten "vain" kohteliaisuutta. Minulla on eräs amerikkalainen työkaveri, jonka kanssa kerran juttelimme siitä, että miten kuuluisi kysellä mitä tuttavillemme oikeasti kuuluu. Hänen mielestään "How are you?" kysymykseen kuuluukin aina vastata kevyen positiivisesti ja hyvin lyhyesti ja esittää sama kysymys kysyjälle. Mutta jos haluaa ihan oikeasti kuulla mitä kaverille kuuluu, tarkennetaan sitä kysymällä "Really?" Työkaverini mielestä sitten pitää olla valmis kuuntelemaan mahdollisesti oikein ajan kanssa.

Joskus täällä maailman toisella laidalla on tullut hetkiä, että olen miettinyt että aika harvoin tulee kyseltyä suomituttujen kuulumisia. Ehkä facebookin tilapäivitykset on hoitanut asiaa melko huolella. Pelkästään erilaiset hymiöilmeet seinällä antaa kyllä suuntaa kavereiden mielialasta. Mutta olishan se melko säälittävää, jos luottaisi vain kuvan, hymiön tai tekstin sisällön luomaan mielikuvaan. Ei siinä paljastu kaverin tunteet, ääni, ryhti tai silmissä vilkkuva ilo tai häivähdys surusta.

Mulle kuuluu hyvää! Pian koittaa loma ja nyt voi jo yhden käden sormin laskea öitä kun pääsee Suomen kotiin saunomaan ja nukkumaan Napo meidän välissä. Niin... Chilihän meidän välissä jo nukkuukin eli hellyttiin taas ja annettiin koiran tulla sänkyyn <3. Kun joku päivä saadaan karvasisarukset samaan kotiin, on meidän pakko ostaa isompi sänky.

Aurinkoista Heinäkuuta kaikille!