Napo

Minulla ei koskaan ole ollut idoleita. En ole diggaillut mitään bändiä, popikonia tai näyttelijää mitenkään erityisen suuremmalla intensiviteetillä. Tai päinvastoin ihailen ja kunnioitan monia henkilöitä erilaisten hyvien luonteenpiirteiden, tekojen tai muiden mielestäni arvostettavien ominaisuuksien vuoksi. Julkisuuden henkilöistä yksi ihailemani henkilö on Koirakuiskaaja Cesar Millan. Hän on suurenmoinen koirien kanssa, mutta mielestäni vielä lahjakkaampi ihmistuntija ja terapeutti. Useimmitenhan koirissamme ei ole mitään vikaa vaan meissä itsessämme.

Tässä lyhyt pohjustus sillä seuraavaksi aion sanoa jotain, mitä ihailemani Koirakuiskaaja olisi melko varmasti kovasti vastaan. Napo on minun esikoiseni. Ceasar Millan sanoo aina että ensimmäiseksi koira on eläin, seuraavaksi jonkun rotuinen jne, mutta että koiraa ei saisi koskaan pitää lapsena. Olen ehdottomasti realisti luonteeltaani ja voin vannoa että itsekin ajattelen kyllä ensin niin että koira on eläin. Se että puhelen itseäni koirieni mammana tai äiskänä on ihan hassuttelua mutta asiassa puolikas totuutta. Minulla ei ole omia lapsia (mikä on täysin oma päätökseni) ja minulle koirat ovat koiria, mutta myös perheenjäseniä, joista olen sitoutunut sydämessäni pitämään hyvää huolta.

Pikku Piipana -blogin aloitettuani olen kirjoittanut paljon Chilistä. Enemmän kuin Naposta. Tietysti siksi että Chilin kanssa kaikki on ollut tutustumista ja uuden opettelua ja että Chili on ollut blogin aloittaessa luonamme ja Napo kaukana Suomessa. Silti emme ole missään nimessä unohtanut Napoa ja molemmat koirulit ovat meille yhtä tärkeitä ja rakkaita. Tähän voin myös lisätä että miltei kaikki koirat ja kaikki eläimet ovat lähellä sydäntäni. Ja että viimeksi tänään surin ruohonleikkurilla silpomaani sammakkoa ja funtsin ääneen, etten ikinä voisi pitää maatilaa, koska en voisi kuvitellakaan possuja, lampaita ja lehmiä ruokana tai elinkeinona, jos olisin hoivannut niitä ja huolehtinut niiden olosuhteista.

Mutta nyt Napoon ❤️!
Eräs ihana ja uusin tuttavuuteni kommentoi Napoa facebookin kuvakollaasin perusteella "tuhannen ilmeen koiraksi". En ollut aiemmin nähnyt tai ajatellut Napoa niin, mutta sehän pitää täysin paikkansa. Naposta voi todella nähdä eri tunnetilat. Olen nytkin varma että Napo on hyvin tyytyväinen ja onnellinen meidän kanssa kotona, mutta välillä siitä näkee häivähdyksen surullisuutta ja se on varmasti Napoa hoitavan perheen ikävöintiä. Napo on jo pitkälti yli seitsemän vuotias. Napo on aina ollut hyvin energinen ja iloinen tyyppi, ja tottunut liikkumaan kanssani paljon. Pentuna Napolla meni pitkään oppia sisäsiistiksi, ja muistan kuinka usein pääsin töistä kotiuduttua ensimmäiseksi siivoamaan pissoja ja välillä kakkoja seiniä myöten. Napo on ensimmäinen koirani aikuisiällä ja Napo on otettu meille pitkän odotuksen ja suunnittelun jälkeen. Napo on myös opettanut minua monissa asioissa ja ollut vankkumattoman lojaali kaveri jo monta vuotta. Toivotaan että vähintään yhtä monta yhteistä vuotta ja ilon hetkiä ja lenkkeilyjä on vielä edessä ❤️!

Napo ei koskaan hauku tai ärise lenkillä toisille koirille. Napo on äärettömän sosiaalinen, kiltti ja hyväluonteinen koira. Napo on fiksu ja väitän, että jos itselläni olisi ennen Napon ottamista ollut enemmän kokemusta koirista ja koirien kasvattamisesta ja kouluttamisesta, olisi Napo varmasti ollut helppo ja valpas koulutettava. Kävimme pentuaikana tokossa ja muutamissa koiranäyttelyissä, mutta koin aina ettei koiranäyttelymeininki ollut vilpitöntä ja rehtiä, eikä oikein muutoinkaan mun juttu. Toko oli ihan jees, ja opimmekin yhdessä kaikki perussetit siellä.
Napo on myös äärettömän sosiaalinen ja menee aina kaikista avoimista ovista sisään ja naapurit ovatkin melko usein ystävällisesti palautelleet koiraamme meille milloin käsivarsilla ja välillä auton kyydissä. Onneksi meillä on vain hyviä naapureita ja luotettavia sellaisia ja mikä parasta - kaikki tuntuvat tykkäävän Naposta!